Politiikka

Uutissuomalainen: Entistä useampi kansanedustaja lähdössä kuntavaaliehdokkaaksi

Tehokkaimmin kansanedustajaehdokkaitaan ovat laittaneet liikkeelle pienet puolueet.
LEHTIKUVA / Jussi Nukari
Kunnanvaltuustoon on Uutissuomalaisen keräämien tietojen mukaan pyrkimässä ainakin 174 istuvaa kansanedustajaa.

Kansanedustajat ovat entistä innokkaammin lähdössä ehdolle kuntavaaleihin, kertoo Uutissuomalainen. Kunnanvaltuustoon on Uutissuomalaisen keräämien tietojen mukaan pyrkimässä ainakin 174 istuvaa kansanedustajaa. Neljä vuotta sitten ehdolle lähti 162 kansanedustajaa.

Tehokkaimmin kansanedustajaehdokkaitaan ovat laittaneet liikkeelle pienet puolueet. RKP:n ryhmästä ehdolla ovat kaikki paitsi Ahvenanmaan edustaja, koska Ahvenanmaan kuntavaalit käydään eri aikaan. Lisäksi RKP:n euroedustaja Nils Torvalds on ehdolla Helsingin valtuustoon.

Myös kristillisdemokraattien kaikki viisi kansanedustajaa ovat ehdolla. Nyt-liikkeen ainoa kansanedustaja Harry Harkimo pyrkii Helsingissä pormestariksi.

Suuremmista puolueista SDP ja perussuomalaiset pääsevät yli 90 prosentin osuuteen. Toinen ääripää on keskusta, jonka 31 kansanedustajasta 24 asettuu ehdolle. Osuus on 77 prosenttia.

Kunnallispolitiikan professori Arto Haveri Tampereen yliopistosta arvioi, että ehdolle asettuvien kansanedustajien osuuden kasvu selittyy pitkälti satunnaisella vaihtelulla.

!Jotakin selitysarvoa voi olla sillä, että viime vaalien edellä useat kansanedustajat ilmoittivat tähtäävänsä maakuntavaaleihin. Nyt en ole nähnyt vastaavia ilmoituksia", Haveri sanoo Uutissuomalaiselle.

Maakuntavaalit liittyvät sote- ja maakuntauudistukseen. Ensimmäiset vaalit oli tarkoitus pitää vuonna 2018, mutta uudistus on venynyt ja nyt hallitus tähtää aluevaalien ajankohdaksi ensi vuotta.

Lue lisää

Uutissuomalainen: Mepit Elsi Katainen ja Laura Huhtasaari jättävät kuntapolitiikan

MT selvitti: Perussuomalaisilla kovin vauhti kuntavaalien ehdokaslistojen täytössä – "Jos keskustan asema horjuu, voi olla mahdollista saada hallitus kaatumaan”

Aiemmat ääniharavat puuttuvat suurten kaupunkien pormestarikisoista – Vapaavuori luopuu, Lyly panttaa päätöstään, Orpo ei lähde: "Turussa on tie auki näkyvään tehtävään"

Se pärjää, joka erottuu