LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Politiikka

Ålandsbankenin toimitusjohtaja perustelee vastoin Fivan ohjetta maksettavaa osinkoa: "Kannattavalle pankille on riski jättää osinko jakamatta"

Vakavarainen Ålandsbanken siirsi viranomaisten suosituksesta osingonjakoa ennätystuloksestaan kahdesti, mutta kolmas kerta oli liikaa.
Maija Partanen
Ålandsbankenin Peter Wiklöfin mukaan yksi ja sama sääntelymalli ei sovi eurooppalaisille jättipankeille ja pienelle vakavaraiselle suomalaispankille.

Yksi ja sama sääntelymalli EU:n kaikille pankeille ei toimi. Pohjoismaiden kannattavimpiin ja vakavaraisimpiin pankkeihin lukeutuva Ålandsbanken uhmasi viranomaisten osinkosuosituksia ja jakoi edellisvuoden ennätystuloksestaan sekä 0,8 euron osingon ja 0,2 euron juhlaosingon – yhtiökokouksensa valtuutuksen mukaisesti.

Viime tilivuotena 102-vuotiaan pankin liiketulos kasvoi edelleen viidenneksellä lähes 40 miljoonaan euroon. Kuluvana vuotena pankki arvioi tulostason pysyvän viime vuoden luvuissa.

"Osinkokapinan" jatkosta ja osingosta päättää pankin yhtiökokous keväällä. Yhtiön hallituksella oli kestävät perusteet, kun se korosti ahvenanmaalaisten osakkeenomistajien huomioimista.

"Ahvenanmaan yhteiskunnalla on selvästi suurempi tarve osingoille kuin Ålandsbankenilla."

Toimitusjohtaja Peter Wiklöf arvioi hyvin kannattavalla ja vakavaraisella pankilla olevan velvollisuuskin jakaa osinkoa tuloksestaan. Näin, vaikka viranomaiset suosittavat edelleen pankkeja pidättäytymään tuloksenjaosta ja pönkittämään vakavaraisuuttaan.

"Kahteen otteeseen seurasimmekin suositusta ja siirsimme osingonjakoa."

"Suositus on suositus. Meidän on ajateltava myös pankkiin sijoittaneita. Olemme sata vuotta sanoneet, että pärjäämme. Miksi omistajat sijoittaisivat pankkiimme, jos he eivät saa hyvästäkään tuloksesta osinkoa? Pelkäämme, että sijoittajat kyllästyisivät tuolloin pankkiin lopullisesti, helt och hållet", Wiklöf sanoo asian suoraan.

Ålandsbankenille oli punninnan jälkeen Wiklöfin mukaan suurempi riski totella rahoitusviranomaisten suosituksia kuin jakaa edellisvuoden ennätystuloksesta luvatut osingot.

Ålandsbanken lasketaan Euroopan pankkiviranomaisten ja Finanssivalvonnan luokituksessa "vähemmän merkitykselliseksi pankiksi". Se tarkoittaa Wiklöfin mukaan sitä, että pankki ei voi laskea sen varaan, että kriisin tullen viranomaiset pelastaisivat pankin mahdollisesta ahdingosta.

"Jo sata vuotta olemme sanoneet, että pärjäämme itsenäisenä. Ja pankki varautuu aina jo seuraavaan kriisiin. Tiedän, että niitä tulee tämän (koronapandemian) jälkeenkin."

Vuodesta 1992 alkaen saman pankin palveluksessa ollut Wiklöf laskee koronan olevan jo viides talousympäristöön vaikuttava kriisi hänen urallaan.

"Taseemme on vahvempi kuin koskaan. Liiketulos kasvoi vaikeanakin vuotena", Wiklöf viittaa pandemiaan, joka vaikutti yhtiön kaikilla kolmella maantieteellisellä päämarkkina-alueella: Manner-Suomessa, Ruotsissa ja Ahvenanmaalla.

Liiketoiminnassaan Ålandsbanken keskittyy henkilöasiakkaisiin. Yksilöllistä varainhoitoa tarjoavat palvelut kasvoivat eniten viime vuonna.

Asiakkaiden sijoituspääomat kasvoivat edellisvuoden 6,3 miljardista eurosta 7,4 miljardiin euroon. Osakesijoitukset kannattivat. Myös talletusten ja asiakaslainojen määrät nousivat.

Miten käy kesäsesongin?

Ahvenanmaa on Ålandsbankenille tärkeä, mutta vasta kolmanneksi suurin markkina. 10 000 osakkeenomistajasta puolet on kirjoilla saarimaakunnassa.

Turismista riippuvainen Ahvenanmaa on Lapin tapaan kärsinyt koronan tuomista rajoituksista. Viime kesäsesonkina ruotsalaiset matkaajat ja mökkeilijät jäivät kokonaan pois.

Suomalaiset veneilijät ja matkailijat paikkasivat osaltaan kysyntää majoitus- ja ravitsemusalalla etenkin maakunnan itäpuolen saarilla ja Maarianhaminassa.

Seuraava kesäsesonki lähestyy, ja koronan kaksi tartuntaketjua jylläävät maakunnassa. Karanteenissa on noin 700 altistunutta.

Samaan aikaan rokotuskattavuus nousee niin, että Ahvenanmaa on valtakunnan kärkeä yli 12 prosentin rokotettujen osuudella. Nyt vuorossa ovat ikäluokat 70–75-vuotiaat.

Lue lisää

Pääesikunnan valmiuspäällikkö HS:lle: Valmiutta on tehostettu

Ahvenanmaa seuraa nyt tarkasti Gotlannin sotilaallista varustautumista Venäjän uhkaa vastaan – "On harhakuvitelma, että linnoittamaton Ahvenanmaa olisi puolustuskyvytön"

Neljäsosa suomalaisista varannut lomamatkan kuluvalle vuodelle – etenkin Helsingistä suunnataan ulkomaille

Yle uutiset: Lomakohteissa varauskirjat miltei täynnä vaikka koronatilanne pahenee – kotimaan kohteet kiinnostavat suomalaisperheitä