Politiikka

Perussuomalaisten nuorisojärjestön kansalaisaloite polttoaineverojen alentamisesta on kerännyt 50 000 nimeä – "autoilijoiden viesti on otettava vakavasti"

Aloitteen keruuaikaa jatketaan vielä pitkään, jotta viesti eduskunnalle olisi mahdollisimman painava
Carolina Husu
Perussuomalaisten nuorisojärjestö käynnisti tiistaina kansalaisaloitteen polttoaineverojen alentamisesta.

Perussuomalaisten nuorisojärjestö käynnisti tiistaina kansalaisaloitteen polttoaineverojen alentamisesta. Tänään keskiviikkona aloite on kerännyt 50 000 nimeä.

Perussuomalainen Nuoriso kiittää kaikkia jo tähän mennessä allekirjoittaneita tuesta kansalaisaloitteelle.

"Viimeistään nyt eduskunnassa on otettava autoilijoiden viesti vakavasti. Eduskunnassa myös hallituspuolueiden, erityisesti keskustan ja vihreiden olisi syytä ymmärtää, että Suomessa autoa tarvitaan elämiseen, eikä ruoka ja tavarat liiku kauppoihin polkupyörällä. Autoilijat ovat nyt jyrähtäneet ja viesti on selvä: polttoaineen hinta alas, kertoo järjestön puheenjohtaja Miko Bergbom tiedotteessa. 

Perussuomalainen Nuorison mukaan aloitteen keruuaikaa jatketaan vielä pitkään, jotta viesti eduskunnalle olisi mahdollisimman painava.

"Hyvien julkisten yhteyksien äärellä ei tule ajatelleeksi, että suurimmassa osassa Suomea esimerkiksi lasten harrastusmatkat voivat olla yli 20 kilometriä suuntaansa. Ei sellaisia matkoja mennä kävellen tai pyöräillen varsinkaan talvipakkasilla", kajaanilainen hallituksen jäsen Minna Partanen sanoo.

Aloitteessa esitetään, että valmisteveroa pitäisi laskea nykyisestä tasostaan 50 prosenttia. Aloitteentekijöiden mukaan matala polttoaineverotus edesauttaisi työllisyyttä, lisäisi kotimaan matkailua ja tukisi yritysten kasvumahdollisuuksia.

Lue lisää

Polttoaineveroa on kevennettävä

Energiaveroista tulee kova kiista

En nuole näppejäni

Liikenteen tiekartta lupaa jokaiselle jotain