Politiikka

Viiden maakunnan ravintolat ja liikuntapaikat pysyvät auki – hallitus jatkaa keskustelua liikkumisrajoituksista tiistai-iltana

Hallitus neuvotteli maanantaina ja tiistaina pääkaupunkiseudun ja Turun liikkumisrajoituksista ja maskipakosta.
Johannes Tervo
Laihian uimahallissa uidaan koronasta huolimatta, mutta kävijämäärät ovat vähentyneet. Petra Panttila (vas) ja Katri Ollila olivat päivän toiset uimarit tiistaina. Etäopiskelun ohessa aikaa jää uintiinkin, he kertoivat.

Ravintoloiden väliaikainen sulku jatkuu huhtikuun 18. päivään saakka. Ravintolasulku koskee alueita, jotka ovat koronaviruksen leviämis- tai kiihtymisvaiheessa. Sulun piiriin eivät kuulu Pohjois-Karjala, Keski-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Savo.

Luonnoksen mukaan myöskään Etelä-Pohjanmaan maakunnassa ei olisi tarpeen sulkea ravintoloita.

Lopullinen päätös sulusta tulee viikonlopun aikana, jos eduskunta ehtii käsitellä hallituksen esityksen ajoissa.

Hallitus antoi eilen tiistaina eduskunnalle ehdotuksen, joka jatkaa ravintolasulkua kolmella viikolla. Hallitus piti sulun jatkamista välttämättömänä nykyisen tautitilanteen vuoksi.

Eduskunnan ylimääräisessä istunnossa käsitelty ehdotus oli sisällöltään samanlainen kuin meneillään oleva ravintolasulku. Poliisi valvoo sulkua. Rajoituksia rikkova ravintola voidaan velvoittaa suljettavaksi. Velvoitteen vahvistamiseksi poliisi voi määrätä ravintolalle uhkasakon.

Ravintolasulun piirissä olisivat myös kahvilat, yökerhot ja baarit. Henkilöstöravintolat pysyisivät esityksen mukaan edelleen sulkutoimien ulkopuolella. Uuden sulun aiheuttamista ansionmenetyksistä esitetään ravintoloille noin 70 miljoonan euron korvausta.

Hallitus kertoi muille eduskuntapuolueille tulevista rajoituksista tiistai-iltapäivänä pidetyssä tilaisuudessa.

Sanna Marinin (sd.) hallitus kokoontui maanantaina 22. maaliskuuta säätytalolle neuvottelemaan uusista toimista koronaviruksen voittamiseksi.

Valtioneuvoston kanslia kertoo, että maanantaina ja tiistaina myöhään iltaan jatkuneissa neuvotteluissa keskusteltiin myös mahdollisista liikkumisrajoituksista pääkaupunkiseudulle ja Turkuun sekä kasvomaskien käyttöpakosta.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan liikkumisrajoituksista on ollut hallituksen sisällä erimielisyyksiä. Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että etenkin vasemmistoliitto ja RKP ovat epäilleet liikkumisrajoitusten välttämättömyyttä.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kirjoitti maanantaina julkaistussa blogissaan, että "oikeus liikkua vapaasti paikasta toiseen on keskeinen osa yksilön itsemääräämisoikeutta".

Arhinmäen mielestä näin merkittävän perusoikeuden rajaaminen olisi lakiteknisesti erittäin vaikeaa. Sitä olisi hänen mukaansa myös hankala valvoa.

"Sellaista mallia, jossa virkavalta olisi katujen kulmilla tenttaamassa ulkona liikkuvilta liikkumisen syytä tai näiden yksityiselämään liittyviä tietoja, ei Suomeen haluta. Yhtä lailla poliisin ei pidä lähteä tenttaamaan ulkona liikkuvilta läheisiltä, ovatko nämä samaa perhettä. Tilanne ei olisi helppo valvoville viranomaisillekaan", Arhinmäki kirjoittaa.

Helsingin Sanomien haastattelemien hallituslähteiden mukaan pääministeri Marin olisi liikkumisrajoitusten kannalla. Marin ennakoi maanantaina HS:lle antamassaan lausunnossa, että neuvotteluista on tulossa hyvin hankalat.

Myös keskustan puheenhohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoi maanantaina ennen neuvottelujen alkua, että puolue tukee liikkumisrajoituksia.

Saarikko kertoo Säätytalon edessä antamassaan videokommentissa, että rajoitukset on tehtävä alueellisesti ja ajallisesti rajatulla tavalla.

"Keskustalla on valmius tukea esitystä, kunhan se tehdään niille alueille joilla tautitilanne ei näytä talttuvan."

RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo sanoivat, että kaikkien muiden rajoitusten tulisi olla käytössä ennen kuin vapaata liikkumista rajoitetaan.

Lue lisää

Yle uutiset: Ensi viikolla länsirajalla on jo vilkkaampaa - Suomeen tulemista helpotetaan

Työmatkaliikenne sallitaan EU- tai Schengen-maista maanantaista alkaen

"Suomalaiset eivät ymmärrä, että Virossa Suomi on suurvalta" – rajakiistaa pidetään oppituntina siitä, ettei maiden välillä ole virolaisten toivomaa erityissuhdetta

Uudenmaan ravintolat saavat tästä päivästä alkaen olla auki yhteentoista asti – tiukat rajoitukset voimassa vielä Hämeessä