Politiikka

Korona sulatti puolet keuruulaisen bussifirman liikevaihdosta

Bussifirma operoi ennen Keuruun ja Keski-Suomen maakuntakeskus Jyväskylän välillä kymmenen päivittäistä vuoroparia, nyt enää kaksi.
Petteri Kivimäki
Keuruulainen Matka Mäkelä Oy perustettiin vuonna 1937. Matti Mäkelä edustaa sukuyrityksen neljättä polvea.

Keuruulainen linja-autoliikennöijä Matka Mäkelä Oy on joutunut sopeuttamaan toimintaansa sen jälkeen, kun koronavirus iski vuosi sitten.

"Liikevaihto koronaoloissa on tasaantunut noin puoleen edeltävästä ajasta. Normaaliaikana meillä on 21 työntekijää sesonkityöntekijät mukaan lukien. Nyt työvoimaa on kolmannes vähemmän", toimitusjohtaja Matti Mäkelä kertoo.

Mäkelän mukaan koulukyyditykset ovat olleet korona-ajan pelastus. Niitä Matka Mäkelä Oy ajaa Keuruulla ja naapurikunnassa Mänttä-Vilppulassa.

"Koulukyytien avulla on saatu pidettyä pyörät pyörimässä", Mäkelä kommentoi.

”Matkatoimistomme tuotanto on nyt täysin nollassa. Jotain tuotteita pidetään myynnissä.”

Matka Mäkelä Oy tuottaa vuosittain 30–40 yksittäistä matkaa ja ryhmämatkat päälle.

"Olemme näissä oloissa panostaneet lähimatkailuun. Se on herättänyt paikallisesti mielenkiintoa. Viime kesänä järjestimme muutamia lähimatkailuretkiä Keuruulta lähikuntiin", Mäkelä sanoo.

Bussifirma operoi ennen Keuruun ja Keski-Suomen maakuntakeskus Jyväskylän välillä kymmenen päivittäistä vuoroparia.

"Kun korona iski päälle, vähensimme ensin vuorot kuuteen ja syksyllä kylmästi kahteen. Sillä saimme minimoitua tappiot, mutta kuitenkin palvelemme edelleen työmatkaliikennettä."

Mäkelä toivoo, että matkustaminen palaa ennalleen, kun korona joskus on ohi.

"Sitähän ei kukaan vielä tiedä, miten ihmiset alkavat liikkua, kun koronasulut lakkaavat. Toivomme tietysti, että mahdollisimman lähelle aiempaa normaalitasoa palataan."

Lue lisää

Lammastilan emäntää odotti perjantaiaamuna surullinen näky – vattupuskista hyppinyt susi hyökkäsi lampolaan sisään Keuruulla

Yle uutiset: Susi iski lammastilalle Keuruulla – kyseessä luultavasti sama yksilö, joka on nähty alueella aiemminkin

Rapujuhlakaudesta ennakoidaan vilkasta – "Yritykset ovat tehneet ravintoloihin varauksia isoja juhlia varten"

MTK:n maaseutumatkailun asiantuntija pitää maahantulon kiristyksiä liiallisina – "Heikentävät välittömästi ulkomaalaisten matkustushalukkuutta Suomeen"