Politiikka

Iltalehti ja Uusi Suomi: Väyrynen ehdolle – Kemin kaupunginvaltuustoon

Helsingin valtuuston jäsen Paavo Väyrynen (kesk.) yllättää ja asettuu kuntavaaleissa ehdolle Kemissä.
Jarno Mela
Ei Helsinkiin eikä Vaasaankaan, mutta Kemin valtuustoon Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan tähtäävän kesäkuun kuntavaaleissa.

Helsingin valtuutettu ja keskustan pormestariehdokkaaksikin Helsingissä pyrkinyt Paavo Väyrynen (kesk) aikoo asettua kuntavaaleissa ehdolle Kemissä. Iltalehti siteeraa Paavo Väyrystä, joka valaisee maanantaina ilmestyneessä Uuden Suomen puheenvuorokirjoituksessa yllättävää päätöstään.

.Väyrynen kertoo saaneensa Lapinlahdella toimivan Portaanpään kansanopiston rehtorilta Petri Järveläiseltä viestin.

"Järveläinen viestitti, että hänen isoisänsä Onni Ermalan suunnittelema Kemin entinen työväentalo on ollut myytävänä huutokaupassa 90 000 euron pohjahintaan. Hän toivoi, että minä voisin löytää talolle käyttöä."

Väyrynen päätti tutkia mahdollisuuksia turvata työväentalon tulevaisuus.

"Meidän yrityksillämme ei ole sille käyttöä. Selvitin myös, voisiko Pohjanrannasta Kemiin muutama vuosi sitten muuttanut Pohjantähti-kansanopisto tarvita sen tiloja."

Väyrysen on oltava kirjoilla Kemissä ollakseen ehdolla Kemin valtuustoon kesäkuun kuntavaaleissa.

"Niinpä olemme Vuokon kanssa hankkineet Kemistä omistusasunnon. Kemin asunto on neljäs kotimme."

Väyrynen kertoo blogissaan olevansa edellään suivaantunut siitä, että keskustan nykyjohto esti hänen pormestariehdokkuutensa Helsingissä.

"Varmuuden vuoksi minun pormestariehdokkuuteni estettiin sillä, että piirihallitus ei hyväksynyt minua edes kuntavaaliehdokkaaksi."

Ja Vaasaankin Väyrystä kertomansa mukaan houkuteltiin:

"Kaiken kukkuraksi Keskustan nykyjohdon piiristä otettiin yhteyttä ja pyydettiin, että asettuisin ehdolle Vaasassa. Minun olisi siis pitänyt muuttaa Vaasaan, jotta olisin voinut olla siellä puolueen ehdokkaana!"

Lue lisää

Paavo Väyrynen kritisoi ankarasti "valtamediaa"

Keminmaan keskusta katsoo Väyrysen eronneen puolueesta

Paavo Väyrynen pyrkii taas pääministeriksi – tähtäin eduskuntavaaleissa 2019

Paavo Väyrynen harkitsee kuntavaaliehdokkuutta Helsingissä