Politiikka

Kokoomuksen Orpo: EU:n ja Naton yhteistyötä pitää syventää – "Suomen liittyminen Natoon ei kokoomuksen tavoitteista huolimatta ole todennäköistä nykyisen hallituksen aikana"

Orpo on huolissaan EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, sillä se on jäänyt hänen mukaansa talouspolitiikan varjoon.
Sanne Katainen
Orpon mukaan Euroopan on kyettävä ottamaan enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Arkistokuva.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan kokoomukselle on tärkeää, että EU kehittyy ulko- ja turvallisuuspoliittisesti vahvemmaksi toimijaksi, kokoomuksen tiedotteessa kerrotaan.

Terrorismi, hybridivaikuttaminen ja rajat ylittävä rikollisuus ovat esimerkkejä asioista, joihin EU kykenee vastaamaan paremmin yhdessä kuin jokainen jäsenvaltio yksin.

”Suurin osa EU-maista nojaa puolustuksessaan puolustusliitto Natoon. Suomen liittyminen Natoon ei kokoomuksen tavoitteista huolimatta ole todennäköistä nykyisen hallituksen aikana. Siksi meidän pitäisi tarkastella EU:n ja Naton tehtävien yhdistämistä puolustusasioissa”, Orpo sanoo tiedotteessaan

Orpon mukaan EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen merkitys on jäänyt talouspolitiikan ja laskuharjoitusten varjoon.

”Ongelmia on, haasteita on. Jopa vaaroja on. Euroopan on kyettävä ottamaan enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan. Suomelle on elintärkeää olla muokkaamassa omaa ja maanosamme tulevaisuutta EU:n jäsenenä”, Orpo penää tiedotteessaan.

”Suomi on taistellut itsensä itsenäiseksi maaksi ja osaksi läntisten, vapaiden demokratioiden ryhmää. Se on vaatinut sotia ja uhreja, sekä määrätietoista työtä. Tässä viiteryhmässä me haluamme pysyä, ja siitä ei saa lipsua. Euroopan unioni on Suomen tärkein ulko- ja turvallisuuspolitiikan viitekehys, ja sen jäsenyys lisää Suomen turvallisuutta”, Orpo sanoo.

Lue lisää

Poliitikolla oikeus saada arvostusta

Kokoomuksen Orpolle tehtiin pallolaajennus – sairauslomalla heinäkuun loppuun asti

Orpo: Sote-uudistuksen vaikutukset suurille kaupungeille ovat erittäin huonot

Orpo ennakkoäänistä: Suomalaiset haluavat vaihtoehdon "vasemmistohallituksen politiikalle"