Politiikka

MTV:n kysely: Noin puolet äänestää kuntavaaleissa samaa puoluetta kuin viime eduskuntavaaleissa, puolueesta epävarmoja yhä kolmannes

Noin puolet suomalaisista aikoo äänestää kesäkuun kuntavaaleissa samaa puoluetta kuin äänesti kaksi vuotta sitten eduskuntavaaleissa, ilmenee MTV:n uutisten teettämästä kyselystä.
Kolmannes vastaajista on yhä epävarmoja tulevasta puolueesta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kolmannes vastaajista on yhä epävarmoja tulevasta puolueesta ja 13 prosenttia ilmoittaa, ettei aio äänestää kuntavaaleissa samaa puoluetta.

Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia on sitä mieltä, että nykyisen hallituksen valtakunnallinen politiikka vaikuttaa suuresti puoluevalintaan kuntavaaleissa. Vajaa kolmannes ei pidä valtakunnan politiikkaa lainkaan merkityksellisenä kuntavaalipuoluetta valittaessa.

Keskeisimpinä teemoina kuntavaaleissa nousevat sosiaali- ja terveyspalvelut sekä kunnan talous, jotka lähes puolet vastaajista arvotti tärkeimpien teemojen joukkoon. Valmiiden vastausvaihtoehtojen listalla kuntavaaliteemoista häntäpäähän jäivät EU:n elpymispaketti, koronatoimet, valtion talous ja kuntaliitokset.

MTV:n kyselyn toteutti Corefiner Oy. Kyselyyn vastasi noin 2  000 ihmistä kuluneen seitsemän päivän aikana. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue lisää

Kuntavaalit jättivät ristiriitaisen tunnelman Helsingin pormestariehdokkaalle – puolueen tulos oli hyvä, mutta oma valtuustopaikka jäi saamatta

Jussi Halla-aho nousi koko maan suurimmaksi ääniharavaksi, kannoilla Elina Valtonen ja Juhana Vartiainen

Uudet valtuutetut joutuvat historiallisen muutoksen eteen – riidalla ei kuntaa rakenneta

Vihreät menetti Jyväskylän ykköstilan SDP:lle ja kokoomuskin meni ohi – kaupungin ääniharavaksi nousi Bella Forsgren