Politiikka

Presidentti Niinistö puhuu vahvemman Euroopan puolesta Saksassa

Presidentti Niinistön mukaan tarve yhteisille ratkaisuille on kohonnut, koska jännitteet ovat kiristymässä.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan tarve yhteisille ratkaisuille on kohonnut, koska jännitteet ovat kiristymässä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Presidentti Sauli Niinistö jatkaa tänään työvierailuaan Saksassa. Niinistön ohjelmassa on esiintyminen Humboldt-yliopistolla. Ennakkotietojen mukaan Niinistön on tarkoitus puhua vahvemman Euroopan tarpeesta kovemmassa maailmassa. Puheen jälkeen Niinistö keskustelee opiskelijoiden kanssa.

Eilen maanantaina Niinistö tapasi Saksan liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin. Niinistö puhui myös Körber-säätiön tilaisuudessa Helsingin hengestä. Niinistö peräänkuulutti vuoropuhelua ja luottamuksen rakentamista kansainvälisissä suhteissa ja etenkin asevalvonnan alalla.

Helsingin hengellä viitataan ilmapiiriin, joka muodostui Helsingissä vuonna 1975 järjestetyssä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksessa. Niinistö on kuvannut, että Helsingin henki konkretisoitui eri näkökantojen edustajien valmiudessa käydä vuoropuhelua.

Presidentti Niinistön mukaan tarve yhteisille ratkaisuille on kohonnut, koska jännitteet ovat kiristymässä. Niinistö ei odota jännitteiden katoavan lähiaikoina.

"Päinvastoin, suurvaltojen väliset jakolinjat voivat yhtä hyvin vain vahvistua tulevina kuukausina ja vuosina. Sillä tulee olemaan epäsuotuisa vaikutuksensa meihin kaikkiin", Niinistö sanoi eilen.

Erimielisyyksien hallintaan ei Niinistön mukaan ole muuta keinoa kuin vuoropuhelu. Hän korosti, että kestävää turvallisuutta ei voi olla ilman tietyn tason luottamusta.

"Luottamusta on erittäin vaikea rakentaa, jos emme puhu toisillemme."

Lue lisää

Saksa nostaa minimipalkkoja isolla harppauksella – Eero Heinäluoma: Korotuksen jälkeen ero Suomen ja Saksan vähimmäispalkkojen välillä on merkittävä

Presidentti Macron ällistyi pääministeri Johnsonin Twitterissä julkaisemasta kirjeestä, Ranskan sisäministeri perui tapaamisensa brittikollegan kanssa protestina kirjeelle

Surullinen merkkipaalu: Saksassa 100 000 koronakuoleman raja rikki

Viides korona-aalto ryöpyttää Ranskaa – koronatilanne näyttää synkältä monissa Keski-Euroopan maissa