Politiikka

MTK haastaa kunnat ja kaupungit tarjoamaan kotimaista ruokaa – peltorahastot kuumensivat tunnelman valtuuskunnan yleiskeskustelussa: "Ollaan viljelijät tiukkana"

Välittömiä toimia tilojen kassakriisin helpottamiseksi vaadittiin useissa puheenvuoroissa.
Jaana Kankaanpää
Päivi Välilä Hämeestä vaati MTK:ta ottamaan vahvemman roolin elintarvikemarkkinoilla.

MTK:n valtuuskunta haastaa suomalaiset kaupungit ja kunnat käyttämään kotimaista ruokaa. Valtuuskunnan varapuheenjohtaja Tero Lahden tekemä aloite sai keskustelussa yksimielisen tuen.

Heikko kannattavuustilanne ja tilojen kassakriisi hallitsivat keskiviikkona ja torstaina järjestettyä valtuuskunnan yleiskeskustelua.

Suvi Rantala Etelä-Pohjanmaalta kertoi seuranneensa lihasektorin tilannetta murheellisena jo pidempään.

”Turpaan tulee oikealta ja vasemmalta. Lihantuottajia saa syyllistää ja mollata. Samaan aikaan pitäisi tuottaa maailman puhtainta ja eettisintä lihaa. Sitten vielä tuet heikkenevät. Aika hiljaiseksi tämä vetää.”

Lassi-Antti Haarala Hämeestä oli huolissaan sika- ja siipikarjatuotannon tukielementtien muuttumisesta ja lfa:n kotieläinkorotuksen poistumisesta.

Jaakko Isomäki Etelä-Pohjanmaalta muistutti lihateollisuuden ylikapasiteetista, joka tuo tehottomuutta.

”Myös lihavaliokunnan heikko toiminta on yksi syy kannattavuuden heikkenemiseen ja huonompaan suuntaan mennään”, hän sanoi.

Kaisa Riiko Varsinais-Suomesta oli pettynyt kasvinviljelytilojen edunvalvontaan. ”Kasvinviljelytiloilla kannattavuus ollut erittäin huono ja vuosien ajan. Kannattavuus on saatava kuntoon ja MTK:n pitää tehdä tässä osansa.”

Näkyvämpää edunvalvontaa kasvinviljelytiloille vaati myös Otso Heikola Satakunnasta.

Sauli Joensuu Pohjois- Suomesta painotti pankkien vastuuta akuutin kannattavuuskriisin hoidossa. ”Lainahelpotuksia tarvitaan.”

Jari Ahlholm Pohjois-Suomesta nosti esiin kiinteistöverohelpotukset akuutissa kriisitilanteessa.

”Minulle soitti isäntä, että hän maksaa 8 000 euroa kiinteistöveroa eikä saa sillä mitään. Tässä tilanteessa pitäisi hakea väliaikaista helpotusta kiinteistöveroon.”

Päivi Välilä Hämeestä vaati elintarvikemarkkinoiden toimintaan muutosta lakiteitse.

”Markkina pitää saada toimimaan. Kauppa vaatii valtiolta tukea tuottajille, kun he itse tekevät miljoonien voittoa. Nyt pitää laatia se laki, jossa määrätään, mitä kauppa enimmillään saa ottaa.”

Lomitusalueiden yhdistäminen on aiheuttanut ongelmia lomituspalveluiden toiminnassa eri puolilla Suomea.

Hanna-Mari Kasurinen Lapista kertoi, että sovittuja pelisääntöjä ei ole Melan puolelta noudatettu.

Petri Hovi Kaakkois-Suomesta kertoi tiloista, joilla lomitus ei kertaakaan ole järjestynyt suunnitellusti, vaikka isommilla harteilla on haettu toimintaan varmuutta.

Arto Huhtala Etelä-Pohjanmaalta toi esiin yllätystarkastuksina tehtävät eläinsuojeluvalvonnat ja niiden vaikutukset viljelijöiden jaksamiseen.

”Auttaisi, jos olisi edes pari päivää aikaa valmistua.”

EU:n metsäsääntely herätti jälleen vilkasta keskustelua. Jouni Aalto metsänhoitoyhdistys Kymenlaaksosta ihmetteli EU:n suunnitelmia.

”Meille on kerrottu, että Suomen metsistä on suojeltava 30 prosenttia. Emme saa luovuttaa metsiemme päätäntävaltaa EU:lle tai ympäristöjärjestöille.”

Herman Hakala metsänhoitoyhdistys Lakeudesta oli samaa mieltä.

”Taksonomia on suuressa ristiriidassa hiilensidonnan kanssa. Metsien 30 prosentin suojeluvaade uhkaa leikata hiilensidontaa.”

MTK:n koululaistyö sai kiitosta useissa puheenvuoroissa.

”Järjestöllä pitää olla omaa materiaalia jaettavaksi ala- ja yläkouluikäisille. Toivon myös jatkoa Kokkaan kotimaista -ohjelmalle”, Sanna Hämäläinen Etelä-Savosta muistutti.

Työvoiman saatavuus on noussut isoksi ongelmaksi myös maataloudessa. ”Työvoimapula on aika krooninen. Työntekijöitä ei yksinkertaisesti löydy”, Laura Mulari Pohjois-Suomesta kertoi.

S-ryhmän lanseeraamat peltorahastot herättivät keskustelussa huolta.

”En usko, että näistä peltorahastoista on mitään hyötyä suomalaiselle yksityisomaisuuteen perustuvalle maataloudelle, Matti Seitsonen Kaakkois-Suomesta varoitti.

Varoitukseen yhtyi Atso Ala-Kopsala Keski-Pohjanmaalta.

”S-ryhmä huomannut, että aletaan ostaa peltoa, kun sitä on halvalla tarjolla. Ollaan viljelijät tiukkana, ei lähdetä tähän peltorahastohommaan mukaan. Myös valtion kannattaisi rokottaa pelto- ja metsärahastoja ihan kunnolla.”

Saku Mekkonen Satakunnasta kantoi huolta maatalouden tuotantopanosten saatavuudesta. Esimerkiksi glyfosaatin saatavuudessa oli syksyllä ongelmia.

Jukka Ojantakanen Pohjois-Suomesta kannusti tuottajia säilyttämään myönteisen asenteen ja uskon tulevaisuuteen.

”Nykypäivän haasteet ovat suuria, mutta esi-isät ovat tehneet hienon työn. Meillä on tällainen organisaatio, jossa voidaan käydä purnaamassa. Me voidaan olla turvallisin mielin, kunhan muu yhteiskunta pääsee yksimielisyyteen mitä he haluavat”, hän tiivisti.

Lue lisää aiheesta:

MTK:n johtokunnassa jatkaa Asko Miettinen

"Kassa on tyhjä ja rahat loppu" – MTK:n Marttila huolissaan vaarantuneesta ruokajärjestelmästä

Lue lisää

MTK:n johtokunnassa jatkaa Asko Miettinen

"Kassa on tyhjä ja rahat loppu" – MTK:n Marttila huolissaan vaarantuneesta ruokajärjestelmästä

"Tämä ei meille käy", MTK:n Viljanen vetoaa "tolkun ihmisiin" ruuantuotannon kestävyyden tunnustamiseksi

Pula mallasohrasta näkyy nyt teollisuudessa – kotimainen panimokonserni joutunee pian lisäämään ulkomaista viljaa olutsammioon