Politiikka

Sote-palveluiden keskittämisen takana voi olla hyväosaisuuden harha – lähipalveluiden pitää vahvistua, ei heikentyä

Ilman vahvoja lähipalveluita sote-rahat eivät riitä, kirjoittaa valtiosihteeri Maria Kaisa Aula (kesk.) Yliö-tekstissään.
Johannes Tervo
Sote-palveluissa kyse ei ole vain terveydestä, vaan myös sosiaalipalveluista, kuten mielenterveys- ja päihdepalveluista tai lastensuojelusta, joiden asiakkaat voivat jäädä ilman palveluita, jos ne siirtyvät kauaksi, kirjoittaa Maria Kaisa Aula. Kuva ensikoti Iidasta Kokkolassa vuodelta 2019.

Mistä otetaan rahat lähipalveluiden vahvistamiseen? Sitä kysytään aluevaalien alla mediassa etenkin keskustalta. Puolueen tavoite on, että jokaisen kotikunnan alueella on vähintään yksi sote-palvelupiste.

Kysymys pitäisi oikeastaan asettaa ihan toisin päin: miten sote-kustannusten hillintä ylipäätään voisi onnistua ilman vahvoja perus- ja lähipalveluita?

Sote-uudistusta on tehty noin 15 vuotta. Sinä aikana ovat erikoissairaanhoidon menot Suomessa kasvaneet noin puolitoistakertaisiksi. Myös sosiaalimenot ovat kasvaneet.

Perusterveydenhuollon menot ovat pysyneet entisellään. Sieltä on siis käytännössä tingitty. Lopputulos on tuttu: hyvinvointi- ja terveyserot ovat pysyneet suurina, kustannusten kasvua ei ole saatu hillittyä.

Uusilla hyvinvointialueilla kaikki rahat laitetaan samaan ”kukkaroon” ja niistä päätetään kokonaisuutena. Hyvinvointialueen päättäjien tärkein tehtävä on toimia niin, että erikoissairaanhoidon ja myös lastensuojelun tarve vähenee. Se ei onnistu muutoin kuin perus- ja lähipalveluita sekä varhaista tukea vahvistamalla. Yhteistyössä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien kanssa hyvinvointialueen pitää edistää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia.

Veronmaksajien rahat eivät siis lopu lähipalveluita vahvistamalla. Veronkiristykset uhkaavat, jos kalliiden erityispalveluiden tarve jatkaa kasvuaan takavuosien malliin. Kustannusten nousua pitää hillitä, mutta siihen palveluiden keskittäminen on lyhytnäköinen keino.

Kustannusten nousua hillitsevät fiksut, tutkimukseen ja näyttöön perustuvat uudet toimintatavat, joissa ihmiset ja perheet saavat sopivan tuen oikeaan aikaan. Uudistamisessa pitää tavoitella kustannusvaikuttavuutta eli sitä, että nykyisellä rahalla saadaan enemmän terveyttä ja hyvinvointia aikaan.

Sote-uudistuksessa on kyse paitsi rahasta, myös arvoista. Tavoite on lisätä yhdenvertaisuutta ja kaventaa terveys- ja hyvinvointieroja. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että palveluita saa samoin perustein postinumerosta ja lompakosta riippumatta. Se ei onnistu ilman vahvoja, monimuotoisia lähipalveluita. Niiden pitää vahvistua eikä heikentyä.

Alueelliset terveys- ja hyvinvointierot ovat Suomessa harvinaisen suuret. Niitä voi mitata menetetyillä elinvuosilla.

Etenkin Lapissa, Kainuussa, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa ihmiset kuolevat nuorempina kuin suomalaiset Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Mitä pienemmät tulot ovat, sitä huonompi on eliniän ennuste. Miehillä eliniän erot ovat erityisen suuret.

Palveluiden saavutettavuudella on merkitystä terveyserojen kaventamisessa. Markku Satokankaan tuoreen väitöskirjan mukaan pitkät etäisyydet peruspalveluihin sekä heikompi sosioekonominen asema hidastavat hoitoon hakeutumista. Sen seurauksena erikoissairaanhoito kuormittuu. Sairaustilat ehtivät edetä pitkälle ennen hoitoon pääsyä.

Monet Suomessa yleisistä kansansairauksista olisivat ennalta ehkäistävissä, jos hoitoon pääsisi matalalla kynnyksellä ja elämäntapojen muutoksen motivoivaa ohjausta olisi tarjolla lähellä ja arkiympäristössä.

Keskittämisen ajatuksen takana voi olla hyväosaisuuden harha. Sote-palveluissa kyse ei ole vain terveydestä, vaan myös sosiaalipalveluista, kuten mielenterveys- ja päihdepalveluista tai lastensuojelusta, joiden asiakkaat voivat jäädä ilman palveluita, jos ne siirtyvät kauaksi.

Kaikilla ei ole omaa autoa käytettävissä. Kuntakeskukseen useimmat kuitenkin pääsevät tavalla taikka toisella.

Kunnat ovat ihmisten arkisen asioinnin ja verkostojen solmukohtia. Siksi kotikunnalla on jatkossakin merkitystä. Hyvinvointialueen pitää olla monin tavoin yhteistyössä kuntien eli koulun, kansalaisopiston ja liikuntapalveluiden kanssa.

Itse asiassa olisi suuri riski jättää jokin kunta ”katvealueeksi”, jossa ei kivijalkapalveluita ole. Hyvinvointialue tarvitsee ”tuntosarvet” jokaiseen kotikuntaan.

Hyvinvointialueiden pitää tietysti investoida digitaalisiin eli verkossa toimiviin sekä liikkuviin palveluihin. Se ei kuitenkaan poista tarvetta sosiaali- ja terveyspalveluiden niin sanottuja kivijalkapalvelulta. Tarvitaan myös ovi, jonka takana on ammatti-ihminen. Eri paikkakunnilla toki palvelutarjonta voi olla erilaista sen mukaan, mitkä ovat tarpeet. Myös erikoissairaanhoito voi jatkossa jalkautua sote-palvelupisteisiin.

Lähi- ja peruspalveluiden pitää jatkossa parantua eikä heikentyä. Se on sekä veronmaksajien etu että ihmisten yhdenvertaisuuden tae.

Lue lisää

Keskusta pesi perussuomalaiset maakunnissa – "Lähipalvelut olivat näiden vaalien ydintä"

Kilpailutus vie palvelut kauas

Saarikko hehkuttaa keskustan paluuta suureksi puolueeksi – "Vahva viestimme lähipalveluista tuli vaalien ydinviestiksi"

Ikuinen rahasyöppö häipyy – kuntien sote-lautakunnat käyvät tarpeettomiksi vuoden 2023 alussa: "Suurin osa kunnista hankkiutuu mielellään eroon sotesta"