Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Politiikka

Keskustan piirijohtajat tukevat Sipilää jatkokaudelle puolueen johdossa

Puolueen kentän tyytymättömyys tiivistyy puoluesihteeriin Jouni Ovaskaan. Kannatusvaikeuksissa kamppaileva maakuntien valtapuolue jalkautuu johtohahmoineen ympäri Suomen.
Petteri Kivimäki
Keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen Kauhavalta kiersi maanantaina pohjoisessa Keski-Suomessa tapaamassa kansaa. Karstulan torilla hän vaihtoi ajatuksia Matti Valkeisen ja Lauri Jokisen kanssa.

Kaikki Maaseudun Tulevaisuuden tavoittamat 17 keskustan piirijohtajaa tukevat puheenjohtaja Juha Sipilän jatkokautta.

Puolueen kannatuksen lasku ei ole vienyt piirijohtajien uskoa, vaan he ovat järjestäytyneet siilipuolustukseen Sipilän ympärille.

”En näe aihetta puheenjohtajan vaihdokselle tässä vaiheessa, kun taloudessa on saatu aikaan käänne”, Uudenmaan Jasi Kuokkanen sanoo.

Talouden suunnan korjaantumiseen ja hallitusohjelman toteuttamiseen vetoaa usea muukin piirijohtaja.

”Sipilä on näyttönsä antanut. Hän on kääntänyt Suomen kurssin ja on syytä antaa tuki”, Matias Ojalehto Pohjois-Pohjanmaalta sanoo.

Keskustan kannatus oli joulukuussa 2014 Ylen kyselyssä 26,7 prosenttia, vuoden 2015 eduskuntavaaleissa 21,1 prosenttia ja nyt Ylen mukaan 15,8 prosenttia. Kannatus on edelleen laskussa.

MT ei tavoittanut haastatteluun neljää yhteensä 21 piirijohtajasta.

Piirijohtajien mielestä Sipilän mahdollisuudet jatkaa puoluejohtajana eivät juuri ole muuttuneet kuluvan vuoden aikana.

Ne eivät ole myöskään parantuneet.

Pääministerin viimeaikainen kompurointi mediassa ei ole vienyt tukea. Tosin vastausten perusteluissa nousee esille, että Sipilän julkisuuskuva on heikentynyt.

”Eiväthän tällaiset kohut ja median myllytys paranna mielikuvia. Ihmiset ottavat monet esillä olevat asiat totena”, Timo Silvan Etelä-Hämeestä sanoo.

Samalla linjalla on Helsingin Ville-Veikko Rantamaula.

”Sipilän politiikka on näyttänyt kovalta politiikalta. Eihän kansalaisten näkemystä voi aliarvioida.”

Molemmat antavat kuitenkin tuen Sipilän jatkolle.

”Pystyn katsomaan hänen dramaattisesti heikentyneen imagonsa ohi, enkä näe miksi hän ei voisi jatkaa puheenjohtajana”, Rantamaula jatkaa.

Ruotsinkielisten piirijohtaja Peter Knuts syytti mediaa Sipilän vaikeuksista.

”Viime aikojen uutiset eivät ole syöneet mahdollisuuksia. Media, joista suurin osa on sosiaalidemokraattisia, haluaa tehdä keskustalle pahaa.”

Sipilä on käytettävissä jatkokaudelle, jos keskusta hänet haluaa. Hän on pyytänyt palautetta työstään keskustan kenttäväeltä. Osa piirijohtajista kehottaa pääministeriä myös kuuntelemaan palautetta.

Puolueen kentän tyytymättömyys laskevaan kannatukseen näyttää tiivistyvän puoluesihteeri Jouni Ovaskaan. Kuusi piirijohtajaa haluaisi vaihtaa hänet kesän puoluekokouksessa Sotkamossa, kirjoittaa Uutissuomalainen.

”Sipilä on yksi joka tekee töitä. Jos häntä vertaa meidän puoluesihteeriin, ei hän tee töitä”, Knuts kommentoi.

MT tavoitteli piirijohtajia viime viikon lopulla ja maanantaina.

Keskusta on käynnistänyt ympäri Suomen suuntautuvan kiertueen, jonka tavoitteena on äänestäjien kohtaaminen sekä vajoavan kannatuksen kääntäminen nousuun.

Maanantaina keskustan varapuheenjohtaja Antti Kurvinen ja saarijärveläinen kansanedustaja Petri Honkonen (kesk.) jalkautuivat keskustan sydänmaille pohjoisen Keski-Suomen kuntiin.

Keskustan teltalle Karstulan torilla on kerääntynyt parikymmentä henkeä.

Kahvi ja pulla tekevät kauppansa kipakassa pikkupakkasessa.

Pitkän linjan keskustalaiset Erkki Järvinen ja Lauri Jokinen toivovat terävyyttä puolueensa politiikkaan.

”Maakuntauudistus on hyvä, mutta ei saisi antaa kokoomuksen viedä sotessa. Olen huolissani, että mennään liikaa setelipuolelle”, Järvinen toteaa.

Jokinen toivoo, että muutkin kärkipoliitikot kuin Sipilä ottaisivat roolia.

”Miksi keskustassa on radiohiljaisuus?”

Kahvila Y-Tuvassa Kannonkoskella Kurvisen puheita on kuuntelemassa viitisentoista paikallista. Hän hämmästelee Suomessa käytävää kaupungistumiskeskustelua.

”On muodikasta puhua kaupungistumisesta, mutta vaikka koko Suomi pakattaisiin Helsinkiin, ei se olisi maailman mittakaavassa kummoinen metropoli. Vahvuutemme ovat puhtaassa ilmassa, vedessä ja maaperässä sekä ruuassa, jonka alkuperä tunnetaan.”

Keskustavaikuttaja lyttää Helsingin uuden pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) puheet.

”Mitenköhän suhtauduttaisiin, jos Kannonkosken kunnanjohtaja alkaisi ottaa kantaa Tampereen tai Helsingin asioihin? Vapaavuori mestaroi virkatehtäviensä ulkopuolella.”

Kurvinen kääntää puheensa perhe- ja aluepolitiikkaan sekä maalaisliitto-keskustan oppi-isään Santeri Alkioon.

”Alkion ajattelu lähtee siitä, että vähäosaisia kannustetaan omatoimisuuteen ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Että ihmiset nousisivat köyhyydestä.”

Kannonkoskelainen Arto Seppälä tarttuu perhepolitiikkaan.

”Toivon, ettei keskustan linja karkaa yleiseen huutoon vanhemmuuden ulkoistamisesta. Vastuun täytyy pysyä perheissä. Perheet eivät kaikki voi hyvin, eikä se ei ole vähäpätöinen asia.”

Seppälä myös toivoo selkeyttä keskustan linjaan.

”Ei kaikkia voi eikä edes pidä miellyttää.”

Kannonkoskelaiset ilmaisevat huolensa maatalouden katovuodesta sekä EU:n metsäpolitiikasta.

Juha Sipilällä on nyt iso vastuu puolustaa suomalaista kestävää metsien käyttöä EU-pöydissä”, Honkonen painottaa.

Keskustalaisten kierros jatkuu Kyyjärvelle kauppakeskus Palettiin. Paikan päällä on jälleen parisenkymmentä ihmistä.

Satovahingot puhuttavat myös kyyjärveläisiä, jonka lisäksi esiin nousee huoli keskustan alhaisista gallup-luvuista.

”Kyllä olisi syytä herätä. Jol­lei kannatus nouse, niin sitten ollaan oppositiossa”, Tapio Lintulahti päivittelee.

”Erityisesti Matille (Vanhanen) tarvitaan nyt erilaista otetta siihen hommaan, jos aikoo pärjätä. Lähettäkää sellaisia terveisiä”, hän ohjeistaa.

Lue lisää

Vihreiden Aalto puolueensa gallupmenestyksestä: "Ihmiset tahtovat muutosta"

Keskusta, voisitteko jo palata normaaleiksi?

Antti Kurvinen lähtee keskustan varapuheenjohtajakisaan

Vaalikuume huipussaan Jyväskylässä - ykkössijasta kamppailee neljä puoluetta