Politiikka

Mikko Kärnä: Valkoposkihanhia ja laulujoutsenia pitäisi saada metsästää

Politiikka 12.02.2018

Joutsen uhkaa jo muiden lajien elinvoimaa, keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä väittää MT:n kolumnissa.


Markku Vuorikari
Valkoposkihanhiparvien ulosteista on riesaa erityisesti kaupunkien nurmikoilla.

Mikko Kärnä arvostelee kolumnissaan haittaa aiheuttavien lintujen suojelua.

Kansanedustajan mielestä naakkoja, valkoposkihanhia, laulujoutsenia ja merimetsoja pitäisi saada metsästää.

"Naakkojen osalta olen toiveikas, että kantaa päästään harventamaan jo tänä vuonna. Se on vaatinut kovasti töitä. Muut lajit puolestaan ovat vielä valitettavan kaukana metsästettävien lajien listalle päätymisestä", Kärnä toteaa.

Joutsen vie Kärnän mukaan levittäytyessään elintilaa metsähanhelta, jonka harvinaistumista metsästyskiellot eivät ole estäneet.

Kärnän mielestä vikaa on EU:ssa, mutta myös suomalaisten virkamiesten tulkinnoissa.

"On uskomatonta, että toisessa EU:n jäsenvaltiossa Virossa valkoposkihanhia voidaan metsästää, mutta Suomessa virkamiehet sanovat, että metsästys ei ole EU:n takia mahdollista."

Lue koko kolumni:

Mikko Kärnä: Riuttalintujen karsimisella alkaa olla kiire

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT