Löydä ehdokkaasi: MT:n vaalikoneessa koko maan kuntavaaliehdokkaat
Politiikka

Rovaniemi–Kirkkoniemi-reitti valikoitui Jäämeren radan jatkoselvitykseen

Reitin kokonaiskustannukset olisivat 2,9 miljardia euroa, joista reilut kaksi olisi Suomen vastuulla.
Jukka Pasonen
Jäämerelle oli useita ratavaihtoehtoja.

Jäämeren radan reitiksi jatkoselvitystä varten on valikoitunut Rovaniemi–Kirkkoniemi-reitti, kertoi liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) tiedotustilaisuudessa. Kirkkoniemi sijaitsee Pohjois-Norjassa lähellä Venäjän rajaa.

Reitin kokonaiskustannukset olisivat ministeriön mukaan noin 2,9 miljardia euroa, joista reilut kaksi olisi Suomen vastuulla. Halvin vaihtoehto olisi ollut Kemi-Tornio-Narvik-reitti, mutta ministeriön mukaan se ei juuri parantaisi Suomen logistista asemaa ja Lapin saavutettavuutta.

Radan arvioidaan avautuvan liikenteelle vuonna 2030. Kuljetukset koostuisivat pääasiassa mineraaleista, kalatuotteista, raakapuusta ja metsäteollisuuden jalostustuotteista, ministeriö kertoo.

Rataan liittyy ministeriön mukaan haasteita ympäristövaikutusten kannalta ja lisäksi se vaikuttaa porotalouteen ja saamelaisiin. Tilaisuudessa puhunut kansanedustaja ja Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) uskoo, että erilaiset intressit pystytään sovittamaan yhteen. Hänen mukaansa porotalouteen liittyvät haasteet pystytään huomioimaan niin, että rata tuottaa mahdollisimman vähän haittaa.

Ministeriö pyysi viime kesänä Liikennevirastoa selvittämään yhteistyössä Norjan liikenneviraston kanssa Jäämeren rataa. Radan uskotaan hyödyttävän muun muassa Lapin kaivosteollisuutta ja matkailua.

Lue lisää

Roskan reitit ja kulkeutuminen merellä ovat usein tuntemattomia – Nyt meriroskan seikkailuja pääsee seuraamaan lähes reaaliajassa

Bussi katoamassa maaseudulta

Valtion omistajaohjaus on kriisissä

Antti Kaikkonen riitaantui vuosituhannen vaihteessa Paavo Väyrysen kanssa