Politiikka

Vapaavuoren vauhti kiihtyy – järjestää seuraavaksi Helsinki Symposiumin

Politiikka 10.03.2018

"Liekkejä lietsoo professori, jonka kovin väite on, että maailman tulevaisuus ratkeaa 600 kaupungin, ei 200 kansallisvaltion voimin".


Kari Salonen

Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren vauhti kiihtyy kaupunkipolitiikan esiintuomisessa.

Helsingissä järjestetään reilun viikon kuluttua keskiviikkona ensimmäinen Helsinki Symposium otsikolla "Tulevaisuus on kaupunkien".

Tilaisuutta markkinoidaan "kevään kiinnostavimpana keskustelutilaisuutena kaupunkienkehityksestä, kaupunkitutkimuksesta ja kaupunkipolitiikan ajankohtaisesta agendasta".

Puhujina ovat Vapaavuoren lisäksi muun muassa kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.), Tampereen pormestari Lauri Lyly, Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula, kaupunkitutkija Timo Aro sekä muita tutkijoita ja virkamiehiä.

"Liekkien lietsojana" tilaisuuden kutsussa hehkutetaan professori Kjell A. Nordstömiä, jonka "kovin väite on, että maailman tulevaisuus ratkeaa 600 kaupungin, ei 200 kansallisvaltion voimin".

Vapaavuori lanseerasi syksyllä Suomen 21 suurimman kaupungin eli C21-ryhmän, jonka ensimmäinen tapaaminen oli lokakuussa Helsingissä ja toinen helmikuun alussa Tampereella.

Kaupunkiryhmän tarkoitus oli kokoontua kahdesti vuodessa, joten nyt tuleva kokous on ylimääräinen. Ajoitus on oiva, sillä hallituksen mammuttimainen sote- ja maakuntauudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Vapaavuori on arvostellut uudistusta, ennakoinut sen kaatuvan ja vaatinut paremmin kaupungit huomioon ottavaa politiikkaa. Muun muassa yrityksiä ja työllisyyttä edistävät kasvupalvelut pitäisi antaa kuntien eikä maakuntien käsiin.

Puoluetoveri, kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) on niinikään arvostellut hallituksen uudistusta ja ennakoinut äänestävänsä sitä vastaan eduskunnassa. Myös kokoomuksen Hjallis Harkimon ja Susanna Kosken kantaa pidetään niin epävarmana, että hallituksen esitys voi kaatua ja samalla ehkä hallituskin.

Vehviläinen piti lauantaina TV1:n Ykkösaamussa "valitettavana, että pormestari suhtautuu näin kylmästi tähän uudistukseen". Ministerin mielestä pääkaupunkiseudulla on paljon annettavaa ja hän toivoo, että isot kaupungit ovat mukana uudistuksessa.

Lue myös:

Isot kaupungit jatkavat maakuntaprotestiaan – kokoontuvat torstaina Tampereella

21 kaupungin kannanotto: Kaupunkiseutujen ja koko maan kehittäminen eivät keskenään ristiriidassa

Isot kaupungit Vapaavuoren illallisesta: "Tämä ei ollut kapinakokous"

Vapaavuoren suurkaupunkiryhmässä on myös maatilatalouden mahtipitäjiä

Aiheeseen liittyvät artikkelit