Politiikka

Sami Kilpeläinen jättää keskustan: Kahden puolueen jäsenyys sopimatonta

Politiikka 01.04.2018

Kansalaispuolueen puheenjohtajaa tyrmistyttää Paavo Väyrysen samanaikainen toiminta kahdessa puolueessa.


Kari Salonen
Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen sekä puolueesta maaliskuussa erotettu Paavo Väyrynen.

Kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen aikoo jättää keskustan jäsenyyden virallisesti ennen keskustan kesäkuussa pidettävää puoluekokousta.

"Ilmoitan kirjallisesti keskustan paikallisyhdistykselle eroamisestani", Kilpeläinen kertoo MT:n haastattelussa sunnuntaina.

Jo aiemmin Kilpeläinen on kertonut, ettei ole maksanut keskustan jäsenmaksua. Kirjallinen eroilmoitus on hänen mukaansa vain lopullinen sinetti päätökselle.

"Puolue ei voi toimia uskottavasti, jos sen jäsen edustaa kahta puoluetta", Kilpeläinen perustelee päätöstään.

Samalla hän tulee sivaltaneeksi vahvasti konkaripoliitikko Paavo Väyrysen suuntaan. Väyrynen ilmoitti helmikuussa pyrkivänsä keskustan johtoon kesäkuussa Sotkamossa pidettävässä puoluekokouksessa.

"Kaksoisjäsenyys ja pyrkiminen toisen puolueen johtoon on täyttä pelleilyä", Kilpeläinen kuittaa Väyrysen toiminnan.

Kansalaispuolueen riveissä on ollut Väyrysen ilmoituksen jälkeen eripuraa. Väyrysen ympärille kerääntynyt joukko on pyrkinyt kyseenalaistamaan Kilpeläisen mandaatin puolueen puheenjohtajana.

Kilpeläinen valittiin puoluehallituksen puheenjohtajaksi kansalaispuolueen sääntömääräisessä vuosikokouksessa Oulussa. Kilpeläisen ohella hallitukseen valittiin varapuheenjohtaja Piia Kattelus ja Tuula Komsi.

Eripuran taustalla on Kilpeläisen johtaman puoluehallituksen Oulussa 3.3. pitämän kokouksen päätös erottaa Väyrynen kansalaispuolueen jäsenyydestä.

Väyrysen ympärille kerääntynyt joukko on kuitenkin hakenut käräjäoikeudesta toimeenpanokieltoa maaliskuun kokouksen päätökselle. Väyrynen järjesti myös kannattajiensa kanssa Kilpeläisen sanoin "feikkikokouksen", jonka jälkeen he ilmoittivat Seppo Hauta-ahon ottaneen Kilpeläisen paikan puolueen johdossa.

Kilpeläisen ohella Väyrysen kokoonpanosta joutuivat sivuun myös Kattelus ja Komsi.

Nämä päätökset eivät kuitenkaan ole Kilpeläisen mukaan laillisia. Hän korostaa, että päätös puoluehallituksen kokoonpanosta tehtiin jo viime vuoden heinäkuussa eikä puoluejohdossa ole tapahtunut muutoksia.

"Patentti- ja rekisterihallitus PRH ylläpitää Suomessa rekisteriä puolueiden toimijoista. Tämän rekisterin mukaan olen yksiselitteisesti kansalaispuolueen puheenjohtaja ja ainoa nimenkirjoittaja."

Muita ilmoituksia ei PRH:een ole Kilpeläisen mukaan tullut. "Ja vaikka olisi tullutkin, ne eivät olisi edes laillisia."

Päätös Väyrysen erottamisesta sen sijaan ei hänen mukaansa ole laiton, ainoastaan toimeenpanokiellossa.

Netissä surffaaville kansalaispuolue kuitenkin näyttäytyy kilpailevan ryhmän ja Väyrysen pelikenttänä. Väyrysen ympärille kerääntynyt joukko muun muassa hallinnoi kansalaispuolueen nettisivuja sekä Facebook-tiliä.

"He ovat oikeudettomasti ottaneet haltuunsa sekä nettisivun että Facebook-tilin", Kilpeläinen kertoo.

"Kansalaispuolueen toimintaa voi nyt seurata Twitterissä tunnisteella @kansalaisp2016. Ensi viikolla avataan myös uudet nettisivut osoitteessa kansalaispuolue.net."

Vaikka puolueen toiminta näyttää ulkopuolisen silmin kriisiytyneeltä, Kilpeläinen vakuuttaa puolueen ahkeroivan omien tavoitteidensa eteen.

"Huhtikuussa järjestämme vaalipiirikohtaisten osastojen kanssa eri puolilla maata sarjan keskustelutilaisuuksia, joissa pureudumme ajankohtaisiin kysymyksiin, esimerkiksi sote-uudistukseen."

Lisäksi luvassa on varsin maaseutuhenkinen vapputapahtuma, Kilpeläinen paljastaa.

Näissä tilaisuuksissa puolue jatkaa myös ehdokkaiden värväämistä tuleviin vaaleihin. Varsinaisena kohteena puolueella on eduskuntavaalit, mutta ehdokkaita haetaan myös syksyksi suunniteltuihin maakuntavaaleihin – siitäkin huolimatta, että Kilpeläinen ei usko niitä tulevan.

Kansalaispuolue vastustaa sote-ratkaisua, joka entisestään heikentää syrjäisten alueiden palveluita ja kiihdyttää keskittämispolitiikkaa.

"Me haluamme kehittää tasa-arvoista Suomea."