Politiikka

Esitys sähköpyörätuesta kuopataan toistaiseksi

Kokoomus ja siniset suhtautuivat liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) ajamaan hankkeeseen nihkeästi.
Ajatus sähköpyörän hankintatuesta ehti herättää vastustusta. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Liikenne- ja viestintäministeriö keskeyttää sähköpyörän hankintatuen valmistelun. Syynä on esityksen saama vastustus. Ministeriön mukaan sähköpyörien hankintaan ei myönnetä tukea tällä hallituskaudella.

Tueksi oli ehdotettu 400 euroa ja se olisi astunut voimaan kesällä. Hankintatuki oli alkujaan tarkoitus toteuttaa laajentamalla määräaikaista vähäpäästöisille autoille tarkoitettua hankintatukea koskemaan myös sähköpyöriä. Julkisuudessa oli esillä myös vaihtoehtoinen Ruotsin malli, jossa tuki olisi ollut kiinteän summan sijaan prosentuaalinen.

Esitys oli lausuntokierroksella maalis-huhtikuun vaihteessa.

Sähköpyörätuki aiheutti maaliskuussa pienoisen sopan hallituspuolueiden kesken. Tukea oli ajanut liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.), mutta keskustan hallituskumppanit kokoomus ja siniset kuitenkin suhtautuivat hankkeeseen nihkeästi.

Ministeriön esitys sähköpyörätuesta yllätti muun muassa valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.), joka ilmoitti saman tien, ettei tue esitystä.

Siniset näki tuen lähinnä varakkaita kaupunkilaisia hyödyttävänä. Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo piti etenkin kiinteäsummaista tukea halpatuotantoa suosivana.

Berner puolusti esitystä sillä, että se toisi ilmasto- ja terveyshyötyjä ja olisi hyödyksi myös pitkien etäisyyksien maaseudulla, jossa kävelyn ja pyöräilyn edistäminen on muuten hankalampaa.

Kokoomus ja siniset katsoivat, että sähköpyöräilyä olisi parempi tukea esimerkiksi verotuksen kautta kuin suoralla hankintatuella.

Valtioneuvosto julkaisi maaliskuussa kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelman, jossa sähköpyörien hankintatuki ei ollut mukana.

Lue lisää