Politiikka

Moni tunnistaa muiden rattiraivon – itse liikenteessä hyvällä mielellä

Politiikka 17.04.2018

Suuri osa suomalaisista kulkee liikenteessä myönteisellä mielellä, ilmenee Liikenneturvan teettämästä kyselystä.


Kun kyselyssä pyydettiin vertaamaan toisten kuljettajien käyttäytymistä omaan, arvioitiin toisten käytös järjestelmällisesti huonommaksi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suuri osa suomalaisista kulkee liikenteessä myönteisellä mielellä, ilmenee Liikenneturvan teettämästä kyselystä. Sen mukaan liikennekiukku on kuitenkin monelle tuttu käsite.

Vastaajista lähes kaksi kolmasosaa kertoi, että oli myönteisellä mielellä viimeksi autoa ajaessaan. Vain kolme prosenttia arvioi fiiliksen olleen kielteinen.

Kun kyselyssä pyydettiin vertaamaan toisten kuljettajien käyttäytymistä omaan, arvioitiin toisten käytös järjestelmällisesti huonommaksi.

Eroja arvioitiin olevan etenkin riittävän turvavälin jättämisessä, sekä myös siinä, kuinka hyvin muut kuljettajat huomioivat pyöräilijät tai tietä ylittävät kävelijät.

Aiheeseen liittyvät artikkelit