Politiikka

Ympäristö nousee tikun nokkaan EU:n ruokaremontissa – "Mukana on pikkuisen propagandaa"

Kunnianhimoa EU:lta ei ainakaan puutu. Uusi maatalouspolitiikka sekoittaa jatkossa yhä enemmän ilmasto-, energia- ja ympäristö­tavoitteita.
Jukka Pasonen

Eurooppalaista ruuantuotantoa laitetaan paraikaa remonttiin Euroopan komission käytävillä. Maatalouspolitiikan uudistus on meneillään, koska kuluva ohjelma- ja budjettikausi päättyy vuonna 2020.

Tulevalla maatalouspolitiikalla (cap) halutaan lisätä viljelyn kannattavuutta, ratkaista ilmastonmuutos, nuorentaa viljelijöiden ikärakennetta, vähentää tuottajien kokemaa byrokratiaa sekä parantaa ruokaturvaa.

Uusi maatalouspolitiikka onkin ottanut maatalouden ympäristö- ja ilmastoarvot mainoskärjekseen.

”Uutta politiikkaa oikeutetaan jatkossa ympäristöllä sekä kestävällä kehityksellä. Aiemmalla cap-kaudella puhuttiin viherryttämisestä. Nyt viherryttämisestä halutaan eroon ja tilalle tehokkaammin vaikuttavia keinoja”, Pellervon taloustutkimus PTT:n tutkimusjohtaja Kyösti Arovuori selventää.

Asiantuntijoiden mukaan tavoite haiskahtaa hieman viherpesulta, vaikka asia onkin toki tärkeä.

Ympäristö on jäänyt aina kakkoseksi, vaikka sitä on peräänkuulutettu jo edellisissä cap-uudistuksissa.

”Ympäristöasioilla on yritetty myydä capia ja oikeuttaa kaikki uudistukset. Mukana on pikkuisen propagandaa, koska edellisen politiikan viherryttäminen ei ympäristöä juurikaan parantanut”, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Lehtonen toteaa.

Asiantuntijoiden mukaan maatalouspolitiikan uudistus on kuitenkin matkalla oikeaan suuntaan.

Komissio myöntää, että yhden mallin politiikka – ”one size fits all” – ei enää nykymaailmassa toimi.

Tulevaisuudessa EU latelee yhteisiä tavoitteita, joihin jäsenmaiden on päästävä, mutta antaa niiden päättää itse, miten.

Jos viljelijöiden on jatkossa tehtävä enemmän asioita ympäristö- ja ilmastohaasteiden eteen, heidät on myös palkittava tehdystä työstä, asiantuntijat muistuttavat.

Jatkossa maataloustukia jaetaankin ehkä vesistökuormituksen ehkäisystä, luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta ja ilmastopäästöjen vähentämisestä.

”Komissio voisi sanoa jäsenmaalle: vähennä tilan kasvihuonepäästöjä 20 prosenttia. Sen jälkeen viljelijä saa itse päättää toimistaan ja hänelle maksetaan saavutetuista tuloksista”, Arovuori valaisee.

Miten maatalouden ilmastotoimia sitten mitattaisiin ja valvottaisiin?

Asiantuntijoiden mukaan käytännössä jäsenmaa osoittaisi komissiolle saavutetut tulokset niin kutsutuilla indikaattoreilla.

Niitä voisivat olla esimerkiksi maaperän kasvihuonekaasutase, metsitysmäärät, maaperän hiilipitoisuus tai öljyn korvaaminen uusiutuvilla raaka-aineilla.

Suomen hallitus neuvottelee cap-uudistuksessa linjaa, joka poikkeaisi mahdollisimman vähän nykyisestä mallista.

Marraskuussa julkaistu esimaku tulevasta politiikasta sai Suomen hallitukselta tyytyväisen vastaanoton.

Paperin mukaan maataloutta tulisi jatkossakin jatkaa ympäri Eurooppaa, mikä oli Suomen kaltaiselle pienelle pohjoiselle viljelijävaltioille oleellista.

Tärkeintä Suomelle on peräänkuuluttaa tuotantosidonnaisia ja epäsuotuisten alueiden tukia.

Pelkona Suomessa on, että valvonta lisääntyy tuloksia kyttäämällä. Silloin uuden maatalouspolitiikan hallinto ei yksinkertaistuisi, mikä on ollut jo kauan capin tavoitteena.

Tuottajan hallinnollisen taakan vähentäminen on ollut myös maatalousministeri Jari Lepälle (kesk.) ensisijaista uutta politiikkaa tehdessä.

Ministeri Lepän mukaan Suomi voisi näyttää maatalouden ympäristöasioissa, kuten nurmien hiilensidonnassa, mallia muille jäsenmaille.

Odotukset uutta maatalouspolitiikkaa kohtaan ovat siis valtavat, mutta rahaa siihen ei ole jatkossa enää tarjolla yhtä paljon kuin ennen.

Rahoituksen koko ei asiantuntijoiden mukaan ole kynnyskysymys, vaan vanhentuneet valtarakenteet. Neuvottelupöydissä eniten ääntä pitävät edelleen Saksa, Ranska ja Hollanti.

”Edelleen historiallisella perusteella jaetaan isot määrät rahaa sinne, missä maataloudessa voidaan pärjätä markkinaehtoisesti. Rahat pyörivät isoissa jäsenmaissa”, Lehtonen sanoo.

Arovuoren mukaan politiikan uudistajien olisi korkea aika miettiä, mitä politiikalta oikeasti halutaan. Politiikan säilyttäminen täysin nykyisellään ei ole Suomen edun mukaista.

Ensimmäisenä hän miettisi suorien tukien roolin ja tarkoituksen.

”Tukien oikeutus on nykyisellään heikko. Kannattaako meidän laittaa rahaa suoriin tukiin, jotka päätyvät edelleen suhteellisesti enemmän vanhoille jäsenmaille vai pitäisikö miettiä niiden asemointi kokonaan uudelleen esimerkiksi ilmastonmuutosta tähtääviin toimiin?” Arovuori kysyy.

Lehtosen mukaan tuotantosidonnaisista tuista ei tulisi luopua.

”Jos otetaan esimerkiksi 20 prosentin leikkaus budjetista pois, ei se ala välttämättä isoissa tuottajamaissa näkyä. Mutta silloin ovat Etelä-Suomen nautakarjan ja maidontuotannon tuet kortilla.”

Asiantuntijoiden mielestä oikea tapa tehdä politiikkaa ei ole toki leikata tukia leikkurilla. Tuottajan tulisi kuitenkin kuunnella kuluttajaa ja joustaa muuttuvien toiveiden mukaan.

”Jos tukijärjestelmää viedään tulevaisuudessa nykyisestä passiivisesta tuesta ympäristöön, ilmastotavoitteisiin ja eläinten hyvinvointiin, saadaan sellaista maataloutta, mitä kuluttajat ja yhteiskunta haluavat.”

”Olennaista on nyt se, että tukia kohdennetaan pitkän aikavälin keskeisiin tavoitteisiin”, Lehtonen sanoo.

Viljelijälle voisi olla tosin vaikeaa perustella, miksi suorien tukien pieneneminen olisi järkevää.

”Mitä pidempään me säilytämme nykyisiä rakenteita, sitä suuremmalla rytinällä sektori menee lopulta uusiksi. Maailma muuttuu nopeammin kuin politiikka ja siksi pitää ennakoida”, Arovuori sanoo.

Sen lisäksi, että britit lähtevät EU:sta jättäen jälkeensä suuren budjettiloven, uudet rahoitushaasteet syövät EU-budjettia. Samalla myös maataloustukien pelätään leikkaantuvan.

Maatalousrahoille löytyisi käyttöä muun muassa maahanmuuton, tutkimuksen ja EU:n yhteisen puolustuksen kehittämisessä.

Vaikka komissio ei ole vielä ottanut kantaa rahakysymyksiin, se väläytti talvella skenaarioita, joissa tilojen tulot voisivat jatkossa tippua yli 10 prosentilla. Arovuoren mukaan toteutuessaan se ei olisi uhkana Suomen maataloudelle.

”Tukileikkaukset eivät ole suoraan kytköksissä maataloussektorin kannattavuuteen tai kokonaistuottoon. Se, mitä esimerkiksi tuotannon tasolle käy leikkausten jälkeen, riippuu siitä, mitä hintasignaaleja maailmalta tulee.”

EU-komissio on linjannut, että puolet Britannian aiheuttamasta budjettivajeesta tulisi paikata leikkauksina ja puolet uudella rahalla.

Moni EU:n jäsenmaa ei ole kuitenkaan valmis maksamaan enempää kuin prosentin jäsenmaiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta EU-kassaan. Suomen linja taas on ollut, että jäsenmaksuja voidaan nostaa – mutta vain, jos on pakko.

Arovuori on eri mieltä hallituksen kanssa. Suomi voisi rahoitusta lisäämällä viitoittaa tietä muille jäsenmaille.

”Jos jäsenmaiden rahoitusosuuksia nostamalla pystyttäisiin torjumaan ilmastonmuutosta, kannattaisihan meidän siitä maksaa”, hän uskoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

PTT: Asumismenot kasvavat, Rinteen hallitusohjelman energiaverotuksen uudistus nostaa lämmityskustannusten nousua

IPCC:n ilmastotoimet tapetilla myös EU:ssa – Poliittisiksi keinoiksi tutkijat nostavat hiilikaupan ja ympäristölle haitallisten tukien poiston

Suomi yrittää saada ilmastoniskuroijat puolelleen – Hiilineutraaliusvaatimukset voitaisiin nostaa osaksi myös maatalousrahoitusta