Politiikka

Väyrynen raottaa jälleen tulevaisuudensuunnitelmiaan

Politiikka 25.04.2018

Europarlamentaarikon päätökset jatkosta ovat muuttuneet viime aikoina useamman kerran. Keskiviikkona selvinnee, palaako hän eduskuntaan ja milloin se tapahtuu.


Paavo Väyrynen voi halutessaan palata europarlamentista eduskuntaan, jossa hänellä on paikka odottamassa. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Europarlamentaarikko Paavo Väyryseltä odotetaan tänään uutta tietoa hänen paluustaan eduskuntaan. Väyrynen järjestää Helsingissä tiedotustilaisuuden, jossa kutsun mukaan ovat esillä hänen tulevaisuudensuunnitelmansa. Niiden kerrotaan muuttuneen viime viikonlopun tapahtumien jälkeen.

Väyrynen voi halutessaan palata europarlamentista eduskuntaan, jossa hänellä on paikka odottamassa.

Väyrynen ilmoitti viime perjantaina, että hän vetäytyy keskustan puheenjohtajakisasta. Tuolloin hän piti vaihtoehtona jatkaa perustamassaan kansalaispuolueessa. Hän kertoi olevansa myös valmis harkitsemaan ehdokkuutta keskustan puoluevaltuuston johtoon.

Väyrynen pyrki aiemmin keskustan johtoon, vaikka hän oli samalla kansalaispuolueen jäsen. Parisen viikkoa sitten Väyrynen ilmoitti eroavansa kansalaispuolueesta. Tuon jälkeen hän arveli, että voisi kiistatta olla ehdolla keskustan puheenjohtajaksi.

Maaliskuun alussa Väyrynen kertoi, että aikoo jatkaa työtään europarlamentaarikkona eduskunnan syysistuntokauden alkuun saakka.

Jos Väyrynen palaa eduskuntaan, keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä Inarista joutuu tekemään hänelle tilaa. Toisaalta myös keskustan yksi paikka europarlamentissa tulee avoimeksi. Ensimmäisellä varasijalla on Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT