Politiikka

Kokoomus: "Turpeesta ja maakaasusta eroon 2030-luvulla"

Kokoomuksen ympäristöohjelma esittää ravinteiden valumisen vähentämistä maataloudesta.
Aimo Vainio
Kai Mykkänen esitteli kokoomuksen ympäristöohjelman Oulussa.

"Pitää uskaltaa linjata, että maakaasun ja turpeen käyttö päättyy 2030-luvulla", sisäministeri Kai Mykkänen sanoi kertoessaan kokoomuksen uudesta ympäristöohjelmasta.

Ohjelman mukaan fossiilisten polttoaineiden ja turpeen merkittävä käyttö sähkön ja lämmön tuotannossa päättyy vuoteen 2040 mennessä.

Ohjelman valmistelusta vastannut Mykkänen toivoo, että maakaasusta ja turpeesta päästään eroon markkinoiden avulla päästöjen hintojen nousun kautta.

Hallitus on päättänyt, että kivihiilen käyttö päättyy vuonna 2029. Kivihiilestä ei päästy eroon markkinoiden kautta, joten tehtiin poliittinen päätös. Sama voi olla edessä turpeelle ja maakaasulle.

Ohjelman mukaan liikenteen verotusta siirretään omaisuuden verottamisesta päästöjen verotukseen. Tavoitteena on, että auton ostajalle pitäisi olla kannattavampaa ostaa joku muu kuin polttomoottoriauto.

Kokoomuksen ohjelma aikoo myös puuttua vesistöjen tilaan. Ravinteiden määrää maataloudesta vesistöihin on vähennettävä. Nopeana keinona esitetään kipsilannoitusta, mutta myös ympäristöjärjestelmiä on tarkasteltava.

"Emme halua syyllistää, mutta nostaa esille, että maataloudesta löytyy ravinteiden vähentämisen ratkaisuja", ohjelmaa valmistellut kansanedustaja Sari Multala (kok.) sanoo.

Ohjelma on eduskuntaryhmän kesäkokouksen keskustelun aloite. Puolue käsittelee ja täydentää sitä lokakuussa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

IS: Elinkeinoministeri Katri Kulmunia uhattiin polttamisella Twitterissä

Elinkeinoministeri Katri Kulmuni pitää turpeen polttoa perusteltuna: "Se on käytännössä sivupolttoaine, jolla saavutetaan huippulämpötilat"

Vihreä sisäministeri joutunee ratkomaan Isis-leireillä olevien naisten ja lasten kohtaloa