Politiikka

Kolme suurta kisaavat kärkipaikoista Ruotsin parlamentissa – vaalihuoneistot auki iltayhdeksään saakka

Politiikka 09.09.2018

Ruotsissa on alkanut äänestys maan valtiopäivä- eli parlamenttivaaleissa.


Hallituksen muodostamisesta odotetaan Ruotsissa vaikeaa, koska mikään poliittinen ryhmittymä ei ole mielipidemittausten perusteella saamassa yli puolta äänistä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Valtiopäivien suurimpien puolueiden paikoista käyvät kisaa sosiaalidemokraatit, maltillinen kokoomus ja ruotsidemokraatit.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat iltayhdeksältä Suomen aikaa. Heti sen jälkeen odotetaan myös tietoja vaalien tulosennusteesta. Alustavan tuloksen odotetaan selviävän viimeistään yöllä.

Hallituksen muodostamisesta odotetaan Ruotsissa vaikeaa. Mikään blokki ei ole saamassa yli puolta äänistä.

Ruotsin uuden parlamentin paikkajaosta odotetaan alustavia ennusteita myöhään illalla, ja vaalien alustavan tuloksen odotetaan olevan valmis viimeistään aamuyöllä Suomen aikaa.

Epäselvää on se, mikä tulee olemaan kannatustaan kasvattaneiden ruotsidemokraattien rooli tulevilla valtiopäivillä. Ainakin toistaiseksi muut puolueet ovat kokonaan kieltäytyneet tai ainakin suhtautuneet nuivasti yhteistyöhön ruotsidemokraattien kanssa.

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan punavihreä blokki johtaa porvariblokkia kolmella prosenttiyksiköllä. Skop-tutkimuslaitoksen kyselyssä punavihreän blokin kannatus oli 41,4 prosenttia ja porvariblokin 38,4.

Punavihreään blokkiin kuuluvat sosiaalidemokraatit, ympäristöpuolue ja vasemmistopuolue. Porvariblokin muodostavat maltillinen kokoomus, keskustapuolue, liberaalit ja kristillisdemokraatit.

Yksittäisistä puolueista selkeä ykkönen on sosiaalidemokraatit, jota kannatti 25,9 prosenttia vastaajista. Toisena oli maltillinen kokoomus 17,6 prosentin ja kolmantena ruotsidemokraatit 17,4 prosentin kannatuksella.

Kysely tehtiin 2.–7. syyskuuta, ja siihen vastasi liki 2 500 ihmistä.