Politiikka

Kiuru: Sosiaali- ja terveysvaliokunta sai sote-paketin valmiiksi

Politiikka 07.11.2018

Seuraavaksi paketti menee eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.


Krista Kiuru kertoi valiokunnan saaneen sote-mietintönsä valmiiksi. Lehtikuva / Vesa Moilanen

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi sote-uudistusta koskevat mietintöluonnoksensa, kertoo valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.).

Hänen mukaansa asiasta kerrotaan lisää hetken kuluttua.

Kiuru ei ehtinyt tuoreeltaan kommentoida asiaa enempää, sillä eduskunnan täysistunto äänestyksineen alkoi heti sosiaali- ja terveysvaliokunnan lopetettua kokouksensa.

Seuraavaksi paketti menee eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Valiokunnan puheenjohtaja, keskustan Hannakaisa Heikkinen iloitsi lähettämässään tiedotteessa mietintöluonnosten valmistumisesta. Hänen mukaansa perustuslakivaliokunta ottaa nyt omalle työlleen sen ajan, mitä se tarvitsee.

"Tärkeintä on se, että tämä hallitus pystyy toteuttamaan tasa-arvoisempia palveluita tavoittelevan palvelu-uudistuksen. Uudistus on ollut välttämätön ja kiireellinen jo pitkään", Heikkinen sanoo.

Heikkinen sanoo olevansa helpottunut, että pitkä työ on nyt tehty ja mietintöluonnokset valmiit. Hänen mukaansa näyttää todennäköiseltä, että vielä nämä valtiopäivät saavat historiallisen sote-uudistuksen tehtyä.

Heikkisen mukaan muutaman viikon kuluttua nähdään, mitä perustuslakivaliokunta kokonaisuudesta sanoo. Sote-valiokunta viilasi hänen mukaansa hallituksen esityksen niin hyväksi kuin pystyi.