Politiikka

Kalastuslain muutosten piti edetä eduskuntaan, mutta hallituksessa kokoomus halusi vielä tarkastella asiaa

Politiikka 05.12.2018

Esityksessä ehdotettiin muun muassa salakalastuksen seuraamusmaksua ja kausilupaa Ylä-Lappiin.


Kalastuslain muutosesitystä ei annettukaan vielä eduskunnalle. Kuva Tenojoelta parin vuoden takaa. LEHTIKUVA / OTTO PONTO

Hallituksen tämänpäiväisen istunnon asialistalla oli kalastuslain uudistaminen, mutta esitystä ei annettukaan vielä eduskunnalle. Viivästyksen takana on se, että kokoomus halusi ottaa asian tarkasteltavakseen.

Muutoksia kalastuslakiin on valmisteltu maa- ja metsätalousministeriössä keskustalaisen ministerin Jari Lepän johdolla. Loka–marraskuussa lausuntokierroksella olleessa esityksessä ehdotettiin muun muassa salakalastuksen seuraamusmaksua ja kausilupaa Ylä-Lappiin.

Maa- ja metsätalousministeri Lepän mukaan tuntuva seuraamusmaksu salakalastuksesta olisi tarpeellinen, jotta kalavarkaat saataisiin kuriin.

"Vaelluskalojen elinolojen parantamiseksi tehdyt kalliit toimenpiteet ovat joissain vesistöissä valuneet hukkaan röyhkeän ja toistuvan salakalastuksen takia. Tällaisen toiminnan on loputtava", Leppä kommentoi tiedotteessa marraskuussa.

Esillä ollut kausilupa Ylä-Lappiin antaisi Enontekiön, Inarin ja Utsjoen asukkaille mahdollisuuden kalastaa sellaisilla valtion vesillä, jotka ovat vaelluskalojen nousualueita. Kaavailujen mukaan lupa olisi omakustannehintainen ja maksuton alaikäisille.

"Muutoksella parannettaisiin saamelaisten ja muun paikallisen väestön mahdollisuutta harjoittaa alueen perinteistä kalastuskulttuuria. Viimeisen kahden vuoden ajan tilanne on ollut kohtuuton, kun tuttuihin lähivesiin on pitänyt osata hankkia vaikeasti saatavissa oleva päivälupa jo hyvissä ajoin keväällä", Leppä sanoi.

Kausiluvan lisäksi osa luvista olisi jatkossakin varattu muualla asuville.

AIHEESEEN LIITTYVÄT ARTIKKELIT