Politiikka

Jussi Halla-aholle kelpaa myös vihreät: "Tyhmää ja lapsellista ruveta valitsemaan tai sulkemaan pois hallituskumppaneita ennen vaaleja"

Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan Haavisto edustaa vähän toista sukupolvea kuin Touko Aalto.
Kimmo Haimi
Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset ei sulje pois hallitusyhteistyötä minkään puolueen kanssa.

Vihreiden uusi puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoi MT:n haastattelussa, että hän ei pidä perussuomalaisten demonisoinnista. Haaviston mukaan hallituspohjan ratkaisevat asiat, eivätkä puolueiden nimet.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että perussuomalaiset ei sulje pois hallitusyhteistyötä minkään puolueen kanssa. Linjauksessa ei ole tapahtunut muutosta.

"Varmaan jotkut hallituspohjat ovat todennäköisempiä kuin toiset, mutta minun mielestäni on tyhmää ja lapsellista ruveta valitsemaan tai sulkemaan pois hallituskumppaneita ennen vaaleja."

Onko vihreiden linja parantunut, kun puheenjohtajaksi tuli Touko Aallon jälkeen Pekka Haavisto?

"Haavisto epäilemättä edustaa vähän toista sukupolvea. Hän varmaan itse osaa vastata parhaiten kysymykseen. Kyllä he henkilöinä ja painotustensa osalta ovat hyvin erilaisia hahmoja."

Halla-ahon mukaan vihreät nappasi ilmastotulli-asian tavoiteohjelmaansa perussuomalaisilta, mikä on hänestä oikein hyvä asia.

"Kaikkien erimielisyyksien keskellä kannattaa ymmärtää ja muistaa se, että suurin osa ihmisistä on suurimmasta osasta asioista samaa mieltä."

Viime aikoina monet poliitikot ovat tuominneet ulkomaalaistaustaisten miesten tekemät törkeät seksuaalirikokset ja bussihyökkäykset. Halla-aho sanoo, että tuomitseminen on halpaa ja helppoa, mutta mitään hyötyä siitä ei ole.

Hän vaatii toimenpiteitä, joilla teot muuttuisivat vähemmän todennäköisiksi tulevaisuudessa. Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan ongelman ydin on haittamaahanmuutto.

"Mikään länsimaa ei ole kyennyt estämään tämän tyyppisen rikollisuuden yleistymistä, jos ne ovat sallineet haittamaahanmuuttoa suuressa määrin. Tänne muuttaa ihmisiä takapajuisista maista ja heillä on hyvin toisenlainen käsitys esimerkiksi naisten tai lasten oikeuksista."

Lue lisää:

Pekka Haavisto ei torppaa Jussi Halla-ahon perussuomalaisia "Hallitusyhteistyön ratkaisevat asiat, eivätkä puolueiden nimet"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MTV: Hallitus tekee poliittisen päätöksensä al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta maanantain

Al-Holin kotiuttamissuunnitelmat: Poliisiylijohtajan kommentit hämmensivät, ministerit vaitonaisia

Ulkoministeri Haavisto selvittää keskustan eduskuntaryhmälle al-Hol-asiaa