Politiikka

SDP:n Tuppurainen röykyttää Sipilän johtamaa keskustaa maaseudun unohtamisesta

Tytti Tuppuraisen mukaan SDP:n on otettava jatkossa isompi rooli aluepolitiikasta.
Pekka Fali
SDP:n kansanedustajan Tytti Tuppuraisen mukaan koko Suomesta täytyy pitää huoli.

SDP:n oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen pitää keskustan lauantaina julkaistua vaaliohjelmaa Juha Sipilän ja harjoitetun hallituspolitiikan näköisenä.

Hänen mukaansa vaaliohjelmassa näkyy keskustan muuttunut linja, jossa aluepolitiikka jätetään pelkästään markkinoiden armoille.

"Se on pettymys, koska keskusta on aikaisemmin ollut vahva tahtopuolue alueiden kehittämisessä. Nyt maaseudun ja harvaan asuttujen alueiden painotus on jäänyt taka-alalle. Vaaliohjelmassa kuultaa keskustan tavoite päästä isoihin kaupunkeihin", Tytti Tuppurainen kommentoi Maaseudun Tulevaisuudelle.

Demarinaisten puheenjohtajan mukaan kuluneella vaalikaudella on nähty keskustan ja kokoomuksen johdolla ennenäkemätöntä keskittämispolitiikkaa. Hän viittaa esimerkiksi sairaaloiden leikkaustoiminnan keskittämiseen isoihin kaupunkeihin.

Tuppuraisen mielestä SDP:n pitää jatkossa kantaa enemmän vastuuta aluepolitiikasta, koska keskusta on hylännyt perinteisen linjansa.

"Suomi on iso maa, täällä on pitkät etäisyydet ja harva asutus. Meidän täytyy pitää huoli koko maasta. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on puhunut paljon koko Suomen elinvoimaisuudesta."

SDP:ssä valmistellaan parhaillaan maaseutualueiden ohjelmaa, jossa tähtäin on vuoteen 2030 asti.

Ohjelmassa kerrotaan, miten digitalisaatio voi tuoda uusia mahdollisuuksia maaseudulle. Hiilensitominen voi taas avata uusia mahdollisuuksia maa- ja metsätaloudelle, ja sitä kautta tuoda elinvoimaa harvaan asutuille alueille.

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenenä toimiva Tuppurainen antaa myös kiitosta keskustan vaaliohjelmalle.

"Myös SDP kannattaa sitä, että hiilinieluja kasvatetaan istuttamalla metsiä turvesoille ja pelloille, jotka eivät ole hyötykäytössä."

Tuppurainen ihmettelee, miksi keskustan vaaliohjelmasta puuttuu kokonaan kestävän metsätalouden näkökulma, eläinten hyvinvointi ja ruokahävikki. Maataloustuottajille toistetaan vain tämän vaalikauden asioita.

"Kokonaisuudessa keskustan ohjelma oli aika lyhyt. Luulisi, että pääministeripuolueella olisi enemmän sanottavaa. Teksti oli nopeasti silmäilty läpi", Tuppurainen sanoo.

Lue lisää

Tie tarpeen maallakin

Voimaa ja hyvinvointia maisemasta

Eurooppaministeri Tuppurainen: Suomen on puhuttava yhdellä äänellä kansallisesti merkittävistä asioista, kuten metsäpolitiikasta

Haave, jonka voi toteuttaa