Politiikka

Nelostien liikenne palautunut normaaliksi Laukaassa kolarin aiheuttaman häiriön jälkeen

Henkilöauton kuljettaja kuoli yhteentörmäyksessä rekan kanssa Isohirvanen-järven kohdalla Vehniässä.

Nelostien liikenne on palautunut normaaliksi Keski-Suomen Laukaassa kolarin aiheuttaman häiriön jälkeen. Tien toinenkin kaista saatiin käyttöön ennen aamuyhdeksää, ilmoitti Tampereen tieliikennekeskus.

Valtatien liikenne suljettiin Laukaassa ennen kello yhtä sattuneen onnettomuuden jälkeen. Henkilöauton kuljettaja kuoli yhteentörmäyksessä rekan kanssa Isohirvanen-järven kohdalla Vehniässä.

Nelostie oli turman jälkeen kokonaan suljettuna onnettomuuspaikalla kello 4.30:een asti. Turmapaikka saatiin raivattua, mutta toinen kaista oli suljettuna pitempään, koska liki samalle kohtaa jäi tielle toinen rekka rikkoutumisen vuoksi.

Kolarissa olleen rekan kuljettaja ei loukkaantunut. Viranomaisilla ei ollut aamulla käsitystä yhteenajon syystä.

Päivystävän palomestarin mukaan turmapaikalla oli aamuyöllä normaali talvinen ajokeli.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pääsiäisliikenne vilkkaimmillaan kiirastorstaina ja toisena pääsiäispäivänä, ajo-olosuhteita voi ennakoida Liikennetilanne-palvelusta

LVM:n virkamiehet julkaisivat toiveensa seuraavalle hallitukselle: Uudet bensiini- ja dieselautot kielletään, oman auton käytön kannustimet pois, kilometripohjainen tiemaksu käyttöön

Kolme ihmistä on kuollut henkilöauton ja pienoisbussin nokkakolarissa Kiteellä