Politiikka

Uutispäälliköltä: Nainen ratissa – ja ylpeä siitä!

Sukupuoli on tässä maailmassa herkkä asia. Sen tietävät jo autoalan ammattilaisetkin.
Jaana Kankaanpää

Kansainvälisenä naistenpäivänä halutaan nostaa naisia monin tavoin esiin. Esimerkiksi Neste K haluaa poistaa naisiin autoilijoina kohdistuvat ennakkoluulot ja muuttaa nainen ratissa -sanaparin merkityksen positiiviseksi.

Siinä onkin tekemistä. Sanapari on ladattu niin täyteen merkitystä, että suomalaiset nuoret miehet ja naiset tietävät jo ennen autokouluikää, mitä sillä tarkoitetaan.

Toistuvien stereotypioiden mukaan nainen ratissa on kokematon, vaarallinen, huolimaton, hidastelija, tien tulppa, huono peruuttaja ja mitä suurimmassa määrin epävarma.

Oikeastaan sillä voidaan kuitata lähes kaikki liikenteen mokat lukuunottamatta kaahaamista, mikä liitetäänkin enemmän mieheen ratissa – etenkin tietyillä automerkeillä ajaviin miehiin.

Sukupuolikeskustelu on sellainen sudenkuoppa, että sitä kannattaa tänä päivänä autopiireissä varoa. Alalla saatiin oppikokemusta aiheesta jo vuosikymmen sitten, kun audimies Esko Kiesi latasi julki näkemyksensä naisista.

Naisia ja autoja vertaillut Kiesi arvioi kaikkien käyttöominaisuuksien löytyvän naisesta. "Auton ulkonäkö viimeistellään jousituksella ja pyörillä - naisen nilkat ja kengät ovat minulle tärkeitä, ja nainen menettää usein muotonsa, jos hänellä on alle seitsemän senttimetrin korot."

Muistan Kiesin viisauksista vielä etenkin tämän: "Kun nainen kieltäytyy silittämästä tai siivoamasta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään."

Verenpaine alkaa nousta vieläkin.

Ihan puppua, ettei sukupuolella olisi muka tässä maailmassa väliä. On sillä.

Minua on tytötelty riittävän monta kertaa, että olen ymmärtänyt tytötteilijöiden olevan aikansa dinosauruksia.

Meistä naisista on tehty niin sukupuoliherkkiä, että varovaisuuttamme olemme valmiita hikoilemaan vähän liikaakin. Ettei kukaan pääse sanomaan, että olisimme käyttäneet sukupuoltamme jollain tavalla hyväksi.

Nykyään työelämässä naiset menestyvät. Naisia on enemmistö jo yliopistoissa. Naisia palkataan yritysjohtajiksi. Perheen ja uran onnistunut yhdistäminen ei ole enää poikkeus, vaan ennemminkin hyvän yrityskulttuurin merkki.

Millainen on sitten nainen ratissa? Onnettomuustietoinstituutin Liikennevahinkoraportin mukaan miehet aiheuttavat kaikissa ikäluokissa naisia enemmän kolareita. Miesten kolarointiherkkyys vieläpä kasvaa iän mukana. Tämä ei ainakaan tue väitettä, että nainen ratissa olisi miestä suurempi vaaratekijä liikenteessä.

Minun kanssani nainen ratissa -yleistyksellä ei pitkälle pääse. Olen pienen paikkakunnan kasvatti, joka jo varhain sisäisti, mikä merkitys autolla on suomalaisessa yhteiskunnassa. Se tarkoittaa liikkumisen vapautta, kun julkista liikennettä on vähän.

Nainen ratissa koetaan vieläkin uhkaksi joissain kehittymättömissä maissa. Rattiin päästyään naisellehan saattaa kehittyä halu ajaa ties minne. Se, kuka on ratissa, päättää. Kuljettajan paikalle pääsy sisältää valtaa ja vapautta.

Kun jäin ensimmäisen kerran äitiyslomalle, minulle ehdotettiin, että voisin luopua omasta autosta. Muistan vieläkin kuka ehdotuksen teki ja miten happamasti siihen suhtauduin.

Jos minulta kysytään, sukupuolta merkityksellisempää on se, millainen persoona ratin ja penkin väliin asettautuu. Epävarma tai kokematon voi yhtä hyvin olla mies. Etenkin ikääntymisen myötä kuljettajien havainnointikyky heikkenee ja virheiden määrä kasvaa.

Jos kuljettaja ei kaihin takia näe, totta kai hänestä tulee liikenteen tulppa. Oma isoisäni kommentoi kaihileikkauksen jälkeen kotimatkalla auton repsikan penkiltä: "Oho, tässähän saa nykyään ajaa kahdeksaakymppiä!"

MT 7.3.: Kyselytutkimuksen ikävä tulos: Kolmannes naisista on kohdannut ennakkoluuloja ajotaitojaan kohtaan

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Liikenneturmissa kuollut tänä vuonna jo 75 ihmistä – pelkästään viime kuussa kuoli 18

Pääkaupunkiseudun kehyskunnat vaativat kasvavien kaupunkiseutujen tarpeiden huomioimista

Autojen ensirekisteröinnit jääneet viimevuotisesta – laskua yli 14 prosenttia