Politiikka

Keskustan talouslinjaus: "Pyrimme siihen, että yhä useampi kykenee elättämään itsensä ja perheensä omalla työllään"

Tavoitteena on 100 000 uutta työpaikkaa ja myönteinen ilmapiiri kasvuyrityksille.
Vesa Laitinen
Keskusta haluaa mahdollisimman monen työttömän pääsevän "työnsyrjään" kiinni.

Keskusta on julkaissut talous- ja verolinjauksensa. Sillä tavoitellaan puolueen sanoin osaavaa ja osallistavaa kasvua.

Tavoitteisiin pyritään edistämällä korkeaa työllisyyttä panostamalla osaamiseen sekä torjumalla köyhyyttä. Talouspolitiikan ja talouskasvun keskiössä on osaamisen kehittäminen, talouden sopeuttaminen muuttuviin olosuhteisiin sekä keskittyminen niiden asemaan, joiden elämää talouden ja työelämän murros hankaloittaa.

Erityisen tärkeässä asemassa on puolueen mukaan koulutus. Keskustan linjaus korostaa kaikkien tasa-arvoisia mahdollisuuksia korkeatasoisen koulutuksen hankkimiseen.

Varapuheenjohtaja Katri Kulmunin mukaan perinteisten politiikan pehmeiden osa-alueiden merkitys korostuu.

"Pyrimme siihen, että yhä useampi kykenee elättämään itsensä ja perheensä omalla työllään", Kulmuni sanoo tiedotteessa.

Keskustan tavoitteena on saada työllisyysaste seuraavalla kaudella 75 prosenttiin.

Tässä onnistuminen edellyttää sitä, että työttömien määrä laskee huomattavasti ja työvoiman ulkopuolelta siirrytään työllisiksi. "Mahdollisimman monen työtä vailla olevan on päästävä työnsyrjään kiinni", Kulmuni jatkaa.

Kasvuyritykset synnyttävät merkittävän osan uusista työpaikoista ja kirittävät olemassa olevia yrityksiä, puolueen linjauksessa todetaan. Niiden kehitystä halutaan tukea.

Puolue ei kannata yrittäjäverotuksen kiristämistä, vaan tavoittelee yrittäjävähennykseen korotusta. Sähköveroon keskusta haluaa alueellisen porrastuksen, ja kiinteistöveroon maksukaton.

Teollisuuden sähköveron keskusta alentaisi EU:n sallimalle minimitasolle, ja poistaisi teollisuuden energiaveroleikkurin siirtymäkauden kuluessa varmistaakseen yritysten tasavertaista kohtelua.

Muina konkreettisina tekoina Keskusta linjaa muun muassa maltilliset tuloveron alennukset pieni- ja keskituloisille sekä eläkeläisille sekä sinkkujen ja lapsettomien avoparien verosyrjinnän lopettamisen sekä tupakka-, alkoholi- ja virvoitusjuomaverotuksen korottamisen.

Liikenteen polttoaineveronkorotusta puolue ei kannata.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Professori neuvoo, mitä keskustan pitäisi tehdä seuraavaksi: "Kaikki mätäpaiseet pitäisi puhkaista"

Keskustan meppiehdokas Kemppainen: Sipilän nimetön arvostelu ongelmallista – "Miksi kriitikot eivät ole saaneet suutaan auki aiemmin?"

Kaikkonen ja Vanhanen puolustavat Sipilää – "Mainettaan parempi"