Politiikka

Vihreät tavoittelee uusia äänestäjiä myös maalla

Jalkatyö ja sosiaalisen median käyttö kampanjassa on yhtä tärkeää, euralainen Jorma Hinkkanen arvioi.
Jussi Sauramo
Jorma Hinkkanen haluaa viedä kotimaista maataloutta kasvispohjaisempaan suuntaan.

74-vuotias euralainen eläkeläinen Jorma Hinkkanen toimii kevään eduskuntavaaleissa saman kunnan vihreän ehdokkaan, terveyskeskuslääkäri Tami Sirenin kampanjapäällikkönä.

"Olen Ala-Satakunnan vihreiden puheenjohtaja. Kun Siren on ainoa puolueen eduskuntavaaliehdokas täältä päin, oli suorastaan velvoittavaa lähteä hänen kampanjaansa mukaan.", Hinkkanen perustelee.

Hinkkasen mukaan kampanjasta ei rakenneta kovin laajamittaista.

"Kampanja rakentuu sosiaalisessa mediassa käytävistä keskusteluista, lehtikirjoituksista, tapaamisista eri yhteyksissä, toritilaisuuksista sekä omien esitteiden tekemisestä ja jakamisesta."

Jalkatyön ja sosiaalisen median Hinkkanen arvottaa vaalityössä yhtä tärkeiksi.

"Some, mainonta ja kenttätyö ovat kaikki tärkeitä. Kaikkiin pitää panostaa, että menestys vaaleissa olisi riittävän hyvää."

Hinkkasen mukaan vihreät tavoittelee eduskuntavaaleissa uusia kannattajia ja äänestäjiä myös maalla.

”Yritetään kertoa, millaisia arvoja vihreät edustaa ja mikä nykytilanteessa on sellaista Suomessa ja maailmassa, että pitäisi päästä vähän eteenpäin”, hän toteaa.

"Mielestäni ilmastonmuutos, luonto, ympäristö, ihmisoikeudet, tasa-arvo, tutkimus ja koulutus ovat asioita, jotka ovat tärkeitä kaikille asuinpaikasta riippumatta."

Hinkkasen mukaan vihreissä ymmärretään maaseudun arvo hiilinielujen ja ruuantuotannon kannalta.

Ehdokas Siren asuu vaimonsa kanssa pientilalla, jossa he hoitavat lampaita ja kasvattavat kanoja

"Maataloustuotantoa pitäisi kyllä viedä enemmän kasvispohjaiseen suuntaan", Hinkkanen pohtii.

Ala-Satakunnan vihreiden puheenjohtajan mukaan näidenkin vaalien ikuisuusongelma on siinä, ettei poliittinen päätöksenteko useinkaan kiinnosta keskivertokansalaista.

"Ongelma on, että miten ihmiset ylipäätään tavoitetaan, ja miten kiinnostuneita he ovat vaaleista. Sama ongelma pätee niin täällä maaseudulla kuin kaupungeissakin."

Lue lisää