Politiikka

Vihreät haluaa avata eläinsuojelulain uudestaan: Parsinavetat sekä porsitus- ja tiineytyshäkit kiellettävä siirtymäajalla

Keskusta pitää tällä kaudella vahvistamatta jäänyttä esitystä hyvänä ja haluaa saattaa sen voimaan sellaisenaan.
Saara Lavi
Parsi vai pihatto – vääntö jatkuu.

Vuosikausia valmisteltu eläinsuojelulain uudistus ehti ennen hallituksen eroa kalkkiviivoille saakka. Aika loppui kuitenkin kesken ja laki jäi säätämättä.

MTK oli esitykseen kohtuullisen tyytyväinen. Nyt tuottajapuoli pelkääkin, että esitys avataan ja rakennetaan uudestaan aivan eri lähtökohdista.

MT kysyi suurimpien puolueiden edustajilta, oliko esitys niiden mielestä hyvä vai pitääkö se avata ja mitä muutoksia siihen mahdollisesti tarvitaan.

Keskustan ja vihreiden vastaukset olivat kauimpana toisistaan.

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen vastasi lyhyesti:

"Hallituksen valmistelema eläinsuojelulaki on tasapainoinen kokonaisuus, joka huomioi sekä eläinten hyvinvoinnin että tuottajien näkökulman. Keskusta haluaa saattaa sen voimaan."

Kokoomuksen kanta oli lähellä keskustaa.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo vastaa MT:lle, että eduskunnassa rauennut esitys oli hyvä.

"Kun esitys annetaan uudelleen, tulevat hallituspuolueet todennäköisesti hyödyntävät hyvää esitystä ja valmistelua valtaosin", hän toteaa, mutta korostaa, että esitys annetaan vasta neuvotteluiden jälkeen ja yksityiskohtia varmasti viilataan.

SDP:n vastauksen välitti viestintäpäällikkö Iida Vallin.

Hän toteaa, että lakiesitys olisi tuonut useita parannuksia eläinten pitoon, mutta korjattavaakin jäi.

SDP haluaisi, että kivunlievityksestä tulisi huolehtia lain kirjauksia paremmin, kaikkien eläinten kytkeminen liikkumisen tai kääntymisen estäviin rakenteisiin tulisi kieltää siirtymäajalla ja juomavettä tulisi olla jatkuvasti saatavilla kaikille eläimille.

Hevosten pitoon lakiesitys olisi SDP:n mukaan tuonut parannuksia, kun jatkuva kytkettynä pitäminen olisi kielletty. Myös esimerkiksi koirien pakollinen rekisteröiminen olisi ollut hyvä uudistus.

SDP on ajanut myös valtakunnallisen eläinsuojeluasiamiehen viran palauttamista.

Vihreiden Pekka Haaviston vastaus oli pisin ja perusteellisin.

Hän toteaa, että vihreät piti uutta eläinsuojelulakiesitystä vanhentuneen jo syntyessään.

"Erityisesti se hukkasi tilaisuuden parantaa merkittävästi tuotantoeläinten oloja. On niin tuottajan että kuluttajan etu, että Suomeen saadaan maailman paras eläinsuojelulaki."

Vihreät haluaa, että laissa tunnustetaan eläinten itseisarvo.

Puolue esittää parsinavettojen kieltoa siirtymäajoin. Myös porsaiden pitämisestä porsitus- ja tiineytyshäkeissä olisi luovuttava siirtymäajan puitteissa.

Kaikesta tuotantoeläinten häkkikasvatuksesta tulisi vihreiden mielestä luopua nopeutetulla aikataululla.

Erikseen Haavisto mainitsee turkistarhauksen. Siitä tulisi luopua siten, että elinkeinonharjoittajat saavat täyden korvauksen.

Lakiesityksessä ei vihreiden mielestä vaadittu riittävää eläimiin kohdistuvien toimenpiteiden kivunlievitystä.

Vihreät haluavat, että lakkautettu eläinsuojeluvaltuutetun tehtävä perustetaan uudelleen.

Puolue haluaa varmistaa, että viranomaisilla on tarvittava osaaminen, resurssit ja oikeudet valvoa lain noudattamista ja edistää eläinten hyvinvointia.

Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset eivät vastanneet MT:n kysymyksiin eläinsuojelulaista.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Keskustelu kotieläintuotannosta on yksipuolista

Eläinsuojelujärjestöt tyytyväisiä hallituksen eroon: Eläinsuojelulain uudistus jäi kesken

Eläinsuojelijoiden vaalikoneeseen vastanneista yli 400 ehdokkaasta valtaosa kieltäisi turkistarhauksen sekä emakoiden ja kanojen häkit