Politiikka

Juha Sipilä ennakkoäänistä: "On se raju pudotus" – katso kuvat keskustan vaalivalvojaisista

Keskusta menettämässä parikymmentä kansanedustajaa. Varapuheenjohtaja Juha Rehula kertoi aistineensa hiljaisuuden kamppailun viime viikkoina.
Kari Salonen
"Työ on tehty. Ainakin satatuhatta makkaraa on syöty vaalitilaisuuksissa ja hernerokkaa päälle." Juha Sipilä kiitti vaalien talkooväkeä, keskustan ehdokkaita puolueen varapuheenjohtajia ja piiritoimistojen väkeä.

Keskustapuolue näyttää ennakkoäänten perusteella saaneen rökäletappion. Kun ennakkoäänet julkistettiin, keskustan vaalivalvojaisissa Helsingin Apollonkadulla repesi riemu, sillä vaaligallupeihin nähden 15,4 prosentin kannatus ylitti kannatuskyselyjen tulokset.

Kolmas sija vaihtui kuitenkin nopeasti neljänteen äänten laskun edetessä.

Kansanedustajapaikoissa keskusta olisi menettämässä peräti 20 edustajapaikkaa ja jäävän 29 kansanedustajan ryhmään.

"On se raju pudotus. Kansanvalta on puhunut", myönsi keskustan puheenjohtaja ja entinen pääministeri Juha Sipilä.

Kari Salonen
Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa varapuheenjohtajana työskennellyt Hanna-Kaisa Heikkinen kiistää, että kaatunut sote olisi rasittanut hänen kampanjaansa. "Ilmastovaalit näistä tulivat. Metsät ja pellot ovat meidän ratkaisumme."

Tulos tähän mennessä on kuitenkin aika odotetunlainen, ei yllätyksiä keskustan viimeisiin kannatusmittauksiin gallupeissa.

Varapuheenjohtaja ja entinen perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula kertoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että hän oli vaistonnut hiljaisen tunnelman vaalikentillä.

"Olen käynyt kahdeksat eduskuntavaalit, ja tunnelma ei ollut sellainen kuin vaikkapa vuoden 2011 vaaleissa. Hiljaisempaa ollut tilaisuuksissa", Rehula kertoo vaalikampanjansa viimeisistä viikoista.

Kari Salonen
Keskustan vaalivalvojaisissa odotellaan ennakkoäänten tuloksia. Puheenjohtaja Juha Sipilä joukon keskellä.

Vielä kolme viikkoa sitten Rehulan mukaan oli kunnon sutina:

"Helmikuussa sai porukan liikkeelle" Hämeen vaalipiiristä ehdolla oleva Rehula vertasi muutosta. Parhaiten hänelle lukuisista vaalitilaisuuksista jäi mieleen "todellinen helmi" Keuruulla:

"Räntäsateessakin tilaisuus oli kaikin puolin onnistunut."

"Tykkään tehdä vaaleissa porukalla töitä."

Keskustan kansanedustaja Hanna-Kaisa Heikkinen joutui vuosien sote-valmisteluissa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana valmistelun ja sen aiheuttamien kiistojen ytimeen. Heikkisen mukaan sote ja sen kaatuminen eivät hänen vaalitilaisuuksissaan kuitenkaan rasittaneet enemmälti.

Kuopiossa ja Savossa ehdolla oleva Heikkinen on maidontuottaja itse ja keskustalla ratkaisuna ilmaston lämpenemiseen ovat metsät ja pellot.

Maidontuotantoon Hanna-Kaisa Heikkinen miehineen uskoo jatkossakin: "Laajennamme navettaa syksyllä", Heikkinen kertoi MT:n haastattelussa keskustan vaalivalvojaisissa Helsingissä.

Savo-Karjalan vaalipiirin kuudesta kansanedustajasta kolme ei ole enää ehdolla. Heikkinen on ainut ehdolla oleva puolueen kansanedustaja Savosta ja Kuopiosta.

Kari Salonen
Juha Rehulan vaalipiiristä Hämeestä on nykyisessä eduskunnassa kolme edustajaa sen jälkeen, kun Paavo Vayrynen oli siirtynyt omaan ryhmäänsä.
Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uudet kansanedustajat aloittavat työnsä: "Todella jännittävää, tiukka aikataulu ja ohjelmaa on paljon"

Halla-aho jatkaa meppinä kautensa loppuun saakka, aloittaa kansanedustajana vasta heinäkuussa

Uutistausta: Miksi keskusta romahti?