Politiikka

SDP:n, PS:n ja kokoomuksen kutkuttava tilanne – maalikamerako ratkaisee?

SDP:n Tuula Haatainen saamassa äänivyöryn Helsingissä. Silti demarit olivat menettämässä yhden neljästä edustajapaikastaan pääkaupungissa.
Kari Salonen
Kansanedustaja ja eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen oli keräämässä ennätyksellisen äänipotin Helsingin vaalipiirissä.

Kun äänistä hieman ennen iltakymmentä oli laskettu 68,7 prosenttia, sosiaalidemokraattien johto oli kutistunut puoleen prosenttiyksikköön perussuomalaisista ja kokoomuksesta, jotka jakoivat sijat 2 ja kolme.

Jännitys sosiaalidemokraattien vaalivalvojaisissa ravintola Virgin Oilissa Helsingissä oli käsin kosketeltava. SDP:n kannattajat ja kansanedustajaehdokkaat Helsingin vaalipiirissä odottivat puheenjohtaja Antti Rinteen saapumista Ylen vaalistudiosta.

Salin ehkä huojentunein oli SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen. Haataisen äänisaalis näissä vaaleissa on hänen kaikkien aikojen korkeimpansa.

"Veikkaan noin 10 000 ääntä", Haatainen arvioi MT:lle, kun annetuista äänistä oli kaikkiaan laskettu 65,8 prosenttia.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Tuula Haatainen sai noin 6 000 ääntä, joka sekin riitti hyvin valintaan.

"Helsingissä olen (SDP:n) ykkönen, kiitos kannattajien ja hyvän kampanjan. Vaalien tulos on selkeä kannanotto, että ihmiset halusivat muutoksen ( väistyneen) hallituksen politiikkaan. Eriarvoistumiskehitys ja ilmastonmuutos olivat iso asia", Haatainen analysoi.

Vaikka Tuula Haatainen yksin kerääkin noin 10 000 ääntä Helsingissä, vaalipiirissä demarit ovat menettämässä neljästä paikastaan yhden. Läpi näyttäisivät olevan menossa Haataisen lisäksi Eveliina Heinäluoma ja Erkki Tuomioja. Iltakymmeneneltä näytti vielä siltä, että SDP:n Pilvi Torsti ei uusisi kansanedustajapaikkaansa.

SDP:n paikkaluku oli tuolloin kasvamassa 40 edustajaan, jossa lisäystä olisi kuusi. Kokoomus ja perussuomalaiset seurasivat tuolloin perässä kahden kansanedustajan erolla ja kumpikin näyttäisivät olevan saamassa 38 edustajaa eduskuntaan.

Haatainen muistutti kuitenkin, että isot kaupunkialueet olivat yhä laskematta. Tilanne voisi muuttua vielä moneen otteeseen illan aikana.

Haatainen on myös kaksinkertainen ministeri. Hän toimi Matti Vanhasen (kesk.) hallituksessa opetusministerinä vuonna 2003 ja sosiaali- ja terveysministerinä vuonna 2005–2007.

Jos SDP vetää hallitusneuvotteluja, Haatainen odottaa niistä hankalia:

"Ei varmaankaan helppoa tule olemaan."

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä odotettiin vaalivalvojaisiin saapuvaksi iltakymmenen pintaan. Ylen haastattelussa hän totesi varman oloisesti, että SDP on voittamassa vaalit.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kommentti: Rinteen hallitus retkelle Luotoon

Halla-aho ja Rinne tapasivat Kultarannassa: "Tässä ei käydä mitään hyvän ja pimeyden voimien välistä kamppailua"

Sipilä: "Jatkan kansanedustajana työtä Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan hyväksi"