Politiikka

Perussuomalaiset ja keskustan Kärnä: Sitran raportti "itseruoskintaa", "vitsi" ja "hippi-ideologiaa"

Mikko Kärnän mukaan raportti ei huomioi nurmien hiilensidontaa, eikä sähköautojen valmistuksen päästöjä.
Lari Lievonen
Tutkijat kertovat Sitran raportissa, että lihansyönnin vähentäminen on tehokas keino pienentää omaa hiilijalanjälkeään.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran 1,5 asteen elämäntavat -raportin, joka kannustaa suomalaisia leikkaamaan kasvihuonekaasupäästöjään rajusti. Keinoiksi tutkijat ehdottavat muun muassa kasviperäistä ruokavaliota ja autoilun vähentämistä sekä sähköautoihin siirtymistä.

Perussuomalaiset tiedottavat pitävänsä keinovalikoimaa punavihreänä pelotteluna vailla toimivia esityksiä.

"Sitran tutkimus on käsittämätöntä itseruoskintaa. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta natisee liitoksistaan jo nykyisilläkin kulutuksen ja työllisyyden asteilla. Meillä ei ole varaa enää lähteä vahingoittamaan kilpailukykyämme uusilla yksipuolisilla toimilla", perussuomalaisten kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jani Mäkelä huomauttaa.

Mäkelä korostaa, että Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on reilu promille.

"Jokaista suomalaista kohti on lähes 1 400 ulkomaalaista. Jokainen ymmärtää, ettemme me voi ratkaista heidän kaikkien ongelmiaan. Samaan aikaan, kun meillä kallispalkkaiset tutkijat pohtivat punaisen lihan kieltämistä, Intiaan tilataan yksistään sisäiseen liikenteeseen yli 2 000 lentokonetta seuraavan 20 vuoden aikana."

Perussuomalaisten mukaan ilmastotoimiin täytyy ryhtyä siellä, missä päästöjen enemmistö aiheutetaan. Puolue on esittänyt hiilitullia tuotteille, jotka valmistetaan ilmastoa kuormittavassa Kiinassa, ja joita saisi lähempää ekologisemmin ja eettisemmin.

"Suomi on pitkien etäisyyksien kylmä maa, jossa elämisen välttämättömyys on energiankäyttö. On käsittämätöntä, että suomalaisia syyllistetään oman auton käytöstä. Suomalainen pelotellaan pakkovalintojen eteen kasvisruuan ja autoilusta luopumisen väliltä", Mäkelä hämmästelee.

Myös keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on tuohtunut raportista.

"Sitran raporttihan on suuri vitsi. Ruokavalion osalta raportti ei huomioi esimerkiksi nurmiviljelyn hiilensidontaa, hiilineutraalia riistaa ja villikalaa tai sitä, että maitoketjussa tähdätään jo nyt hiilineutraaliuteen. Suomessa lähiruoka on liharuokaa ja maamme tarvitsee erityisesti märehtijöitä. Ne muuttavat ihmisravinnoksi kelpaamattoman biomassan ravinnoksi ja hoitavat uhanalaisia perinnebiotooppeja."

Autoilun osalta Kärnä toteaa, että Sitran raportti jättää kokonaan huomiotta sähköautojen akkujen valmistuksessa syntyneet päästöt sekä biopolttoaineet.

"Sitralla näyttää olevan aivan liikaa aikaa ja rahaa hippi-ideologioiden edistämiseen. Olisi järkevämpää käyttää nämä panostukset esimerkiksi arktisten erityiskysymysten ratkaisemiseen. Asiasta olisi hyvä keskustella hallitusneuvotteluissa."

Lue lisää:

Sitra laati keinolistan hiilijalanjäljen pienentämiseksi – sopiiko sinulle vähentää lihansyöntiä, autoilua tai vuokrata huone matkailijoille?

Sitra: Suomalaisten elintapojen ja ilmastotavoitteiden kuilu on valtava – hiilijalanjälkeä pitäisi painaa 93 prosenttia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Jarmo Mäkelä: Mikään muu puolue ei ole noussut ikinä yhtä rakettimaisesti kuin perussuomalaiset Oulun raiskausuutisten jälkeen

Eduskuntavaalit ratkaistiin Oulussa

Me Naiset: Perunan hiilijalanjälki on pienempi kuin pastan ja riisin, eikä se lihota yhtä paljon