Politiikka

Keskustan meppiehdokas Kemppainen: Sipilän nimetön arvostelu ongelmallista – "Miksi kriitikot eivät ole saaneet suutaan auki aiemmin?"

Keskustan on kuultava kenttänsä kiukkua, kirjoittaa eurovaaliehdokas Jouni Kemppainen blogissaan.
Kari Salonen
On muistettava, että keskustajohtoisen Sipilän hallituksen aikana maan talous käännettiin nousuun ja työttömyys ja velanotto laskuun, Kemppainen toteaa.

Keskustan puoluejohdon asema käy yhä hankalammaksi, pohtii keskustan sitoutumaton eurovaaliehdokas ja MT:n virkavapaalla oleva päätoimittaja Jouni Kemppainen blogissaan.

"Kenttä on vaalitappion jälkeen kiukkuinen kovakorvaiseksi kokemalleen puoluejohdolle. Samaan aikaan keskustan puolue-eliitistä alkaa kuulua kummia. Monet Maaseudun Tulevaisuuden haastattelemista puolueen sisäpiirin jäsenistä arvostelevat puheenjohtajaa Juha Sipilää herkkänahkaisuudesta ja vähäosaisen asian unohtamisesta."

Sipilään kohdistuva nimetön arvostelu on Kemppaisen mukaan ongelmallista koko puolueen näkökulmasta.

"Miksi kriitikot eivät ole saaneet suutaan auki aiemmin ja miksi he eivät puhu omalla nimellään?"

Suurin ongelma keskustalle kuitenkin on, ettei sen viesti erottunut, kuulunut eikä se kiinnostanut.

"Sote ja maakuntahallinto olivat puolueen kärkihankkeita, mutta niistä kertominen oli niin epäselvää, ettei kukaan ymmärtänyt, mihin niillä pyrittiin."

"Kansalle jäivät vain mieleen toisiaan seuranneet epäonnistumiset ja lopulta keskustajohtoisen hallituksen kaatuminen."

Samaan aikaan keskustan johdolla saatiin aikaiseksi liikenneinvestointeja ja väkevää talouskasvua moniin maakuntiin.

"Nyt nimettöminä Sipilää arvostelevat voivat myös pohtia, olisivatko hekin voineet toimia toisin. Tuskin onnistumisista iloitsemista sentään Apollonkadulta kiellettiin."

Keskustan kuuluisaa kenttää ei ole kuitenkaan millään tavalla nujerrettu, Kemppainen muistuttaa.

"Demarivetoisen löysän talouspolitiikan takuumieheksi ei kannata lähteä. Myös tämä on tullut vaalikiertueellani aivan kirkkaaksi", hän kirjoittaa.

"Kentän kumua on puoluejohdossa nyt kuunneltava. Se on keskustan voima."

Lue lisää:

MT 22.5.: Kaikkonen ja Vanhanen puolustavat Sipilää – "Mainettaan parempi"

MT 22.5.: Alexander Stubb kommentoi Sipilä-kritiikkiä: "Nimettömät selkäänpuukottajat ovat yksi politiikan vastenmielisimmistä ilmiöistä"

MT 22.5. Sisäpiiri kertoo pelon ilmapiiristä Juha Sipilän keskustassa: "Ryhmässä joutui sivuraiteelle, jos uskalsi esittää pientäkään arvostelua"

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Uutissuomalainen: Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Kaikkonen ei aloittaisi heti ministerirulettia

Keskustan puheenjohtajakisasta voi lyödä myös vetoa: Kulmuni ja Kaikkonen ovat kertoimissa lähes tasoissa

Valtaosa ei edes kiukustu