Politiikka

Vääntö eläinsuojelulaista jatkuu hallitusneuvotteluissa — porsitushäkkejä uhkaa kielto

Maatalouden rahoitustarpeissa on neuvottelulähteiden mukaan sadan miljoonan euron aukko.
Pekka Fali
Pitkään valmisteltuun eläinten hyvinvointilakiin on kirjattu tiineytyshäkkien kielto siirtymäajalla, mutta ei porsitushäkkikieltoa. SDP on aiemmin esittänyt, että kaikki eläinten kääntymisen estävät rakenteet tulisi kieltää siirtymäajalla.

MT:n saamien tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa on esillä porsitushäkkien kieltäminen siirtymäajalla. Muutosinvestointeihin saisi valtion tukea. Uusien parsinavetoiden rakentamiselle voi myös tulla kielto.

Maataloutta pohtiva Jari Lepän (kesk.) vetämä työryhmä on kokoontunut joka päivä.

Maatalouden rahoituksessa on neuvottelulähteiden mukaan noin sadan miljoonan euron aukko toiveiden ja käytettävien varojen välillä.

Puoluejohtajat kiistelivät eläinsuojelulaista jo keskiviikkona.

Kiista siirtyi puoluejohtajien pöydälle kun asiaa käsitellyt työryhmä ei päässyt siitä sopuun.

Eläinsuojelulain uudistus jäi viime vaalikaudella kesken loppumetreillä, kun hallitus erosi. Nyt laki on jälleen pöydällä, mutta sen sisällöstä yksimielisyyteen pääseminen voi olla nykyisten hallituspuolueiden kesken aiempaa kauempana.

Vihreät ovat ilmoittaneet haluavansa avata eläinsuojelulain uudestaan. Vihreät haluavat, että laissa tunnustetaan eläinten itseisarvo.

Myös SDP on aiemmin kertonut MT:lle, että valmisteltuun lakiin halutaan vielä muutoksia.

Keskustan mukaan valmisteltu eläinsuojelulaki on tasapainoinen kokonaisuus. Lakiesityksessä esimerkiksi kivunlievitys on pakollista, sonnien parressa pito ja tiineytyshäkit taas on kielletty.

Lue lisää aiheesta:

Puoluejohtajat riitelivät tuntikausia uudesta eläinsuojelulaista – eläinten oikeuksista tuli hallitusneuvottelujen kipukohta

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MTK huolestui maaseudun kehittämisohjelman rahoista – "Hallitusohjelmaa on noudatettava"

Häkkikasvatuksen kieltävä aloite keräsi 1,5 miljoonaa allekirjoitusta, etenee EU-komission käsittelyyn

Keskustan Kulmuni korosti linjapuheessaan sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa