Politiikka

Ruoka on kortilla Aurajoen varrella

Turun ravintolat houkuttavat kävijöitä herkkuannoksilla. Food Walk -kortin maistelumalli voisi toimia muuallakin Suomessa.
Gustavon pinxtot eli lohiceviche ja viiriäisenkoivet tattivaahdossa veivät viime kesänä kielen.

Museokortilla voi käydä museoissa, mutta Turussa toimii ruokakortti: 44 euron Food Walk -kortilla voi valita kymmenestä mukana olevasta ravintolasta tai kahvilasta viisi, joissa maistella ruokakävelylle valittuja annoksia.

Turusta löytyy syötävää ominkin päin, mutta kortin kanssa olen uskaltautunut sellaisiinkin pöytiin, joihin en muuten olisi mennyt.

Esimerkiksi Smörin kala-alkupala oli toissa vuonna suussa sulava, Gustavon pinxtot eli lohiceviche ja viiriäisenkoivet tattivaahdossa viime kesänä aivan upeita ja Grand Marina -hotellin nyhtöpossuburgerkin kerrassaan mainio – vaikka hotelliravintolan terassiruoka hiukan epäilyttikin. Annosten koko vaihtelee, mutta laivaravintolan Svarte Rudolfin lämmin leipä täyttää kyllä vatsan ja Cafe Artin jälkiruokatorttu loput.

Moniin paikkoihin tekee mieli palata, mikä lienee kortin tarkoituskin. Mieleen tulee myös: miksei Aurajokivarren ideaa voisi laajentaa muuallekin? Tehdä koko Suomeen lähiruokakortti, jolla voisi poiketa nolostelematta maistelemaan vain yhden annoksen hiukan sivummallakin oleviin aittakahviloihin ja kartanoravintoloihin.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Turusta tuli ruokakaupunki – lähiruoka tuo turisteja

Vasemmistonuorten Zidan: Puolueet panostavat nuoriin minimaalisesti – "Kaikki asiat koskettavat nuoria, sillä kaikissa päätöksissä päätetään nuorten tulevaisuudesta"

HS: Jutta Urpilainen siirtynee EU-komissaariksi suoraan vanhempainvapaalta, perheeseen tulee toinen lapsi