Politiikka

Väyrynen jättää toistaiseksi puoluepolitiikan – pohjustaa presidenttiehdokkuuttaan vuodelle 2024

Paavo Väyrynen erosi perustamastaan Seitsemän tähden liikkeestä.
Markku Ulander
Paavo Väyrynen on ollut ministerinä viidellä eri vuosikymmenellä ja kymmenen vuotta keskustan puheenjohtajana 1980-luvulla. Väyrynen on toiminut myös pitkään europarlamentaarikkona, mutta ei tullut enää valituksi toukokuun EU-vaaleissa. Väyrynen ei päässyt myöskään eduskuntaan huhtikuun eduskuntavaaleissa.

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen kertoo tänään perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa vetäytyvänsä toistaiseksi sivuun puoluepolitiikasta.

"Nyt kun eroni Seitsemän tähden liikkeen jäsenyydestä on astunut voimaan, olen jälleen puoluepoliittisesti sitoutumaton. Nyt kun minulla ei ole valtiollisia tehtäviä, voin omistaa enemmän aikaa yritystoiminnan ja kansanopistotyön kehittämiseen", Väyrynen kirjoittaa.

Vuosikymmeniä politiikassa ollut Väyrynen pyörittää yritystoimintaa Pohjanrannassa Keminmaalla.

Väyrynen kuitenkin kertoo pohjustavansa ehdokkuuttaan Suomen seuraavissa presidentinvaaleissa, jotka pidetään vuonna 2024.

"Presidenttiehdokkuuteni otan vakavasti. Nyt sitä on mahdollisuus kunnollisesti pohjustaa. Kun Suomen politiikan suunnan muuttaminen ei onnistu eduskuntavaalien ja parlamentaarisen järjestelmän avulla, siihen on pyrittävä presidentinvaalien kautta", hän kertoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

SDP juhlii viikonloppuna 120-vuotista matkaansa – Globalisaatio on ollut työväenliikkeelle hankala paikka

Antti Kaikkonen riitaantui vuosituhannen vaihteessa Paavo Väyrysen kanssa

Varokaa, politiikka tuli takaisin