Politiikka

Eduskunnan uusi puhemies Matti Vanhanen aikoo edistää kunnioittavaa ja avointa keskustelukulttuuria

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin SDP:n Tuula Haatainen ja toiseksi perussuomalaisten Juho Eerola.
Matti Vanhanen äänestämässä puhemiehen vaalissa eduskunnan täysistunnossa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Eduskunnan puhemieheksi valittu keskustan Matti Vanhanen sanoi perjantaina eduskunnassa aikovansa edistää keskustelukulttuuria, joka ei peittele erimielisyyksiä, mutta antaa arvon toisen motiiveille ja välttää tahallista väärinymmärtämistä.

"Takanamme on nyt vaalikausi, joka laajoine säästöineen aiheutti paljon ristiriitoja niin tässä talossa kuin tämän talon ulkopuolellakin. Tehty työ tarjoaa nyt kuitenkin mahdollisuuden enemmän normaaliaikaan, jossa meidän on kuitenkin koko ajan pidettävä mielessä tulevaisuuden väestörakenteeseemme ja globaaliin kilpailuun liittyvät haasteet", Vanhanen sanoi äänestyksen jälkeen.

Hän myös kertoi, että työtä eduskunnan uudistamiseksi jatketaan.

63-vuotias Vanhanen valittiin puhemieheksi 141 äänellä perjantain ensimmäisessä täysistunnossa. Hän kertoi äänestyksen jälkeen jäävänsä kahdelle sairaslomalle kesän aikana.

Vanhanen toimi pääministerinä ja keskustan puheenjohtajana vuosina 2003–2010.

Ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin SDP:n Tuula Haatainen. Hän sai 162 ääntä. Myös Haatainen nosti perjantaina tiedotustilaisuudessa esille eduskunnan puhekulttuurin. Hän painotti, että eduskunnassa on puhuttava kunnioittavasti ja asiallisesti.

"Puhemiehistön tehtävä on tietysti valvoa sitä, että eduskunta työskentelee niin, että kaikki voivat tuntea olonsa täällä turvalliseksi ja voivat ilmaista vapaasti mielipiteensä", hän jatkoi.

Toiseksi varapuhemieheksi valittiin perussuomalaisten Juho Eerola. Hän sai 148 ääntä.

Niin ikään keskustelukulttuuria tiedotustilaisuudessa kommentoinut Eerola sanoi näkevänsä asian, ettei eduskunnassa ole huono tai paha keskustelukulttuuri vaan verrattuna moniin hänen aiempiin työpaikkoihinsa keskustelu on sivistynyttä ja kaunista.

"Joskus olen huvittanut itseäni lukemalla eduskunnan vanhoja pöytäkirjoja, miten täällä on aikaisempina vuosikymmeniä keskusteltu. Se on ollut huomattavasti värikkäämpää, mutta myös huomattavasti keskustelun toista osapuolta alistavampaa se sanankäyttö."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

EU-parlamentin puhemieheksi valittiin italialaismeppi Sassoli – Heidi Hautalalle varapuheenjohtajan paikka

Eduskunta valitsee uuden puhemiehistön

Antti Rinne, Juho Eerola ja Paula Risikko valittiin puhemiehistöön