Politiikka

Keskusta saa yhä suuremman osan kannatuksestaan Itä- ja Pohjois-Suomesta – vihreät työntyneet yhä vahvemmin maakuntiin

Keskustan kannatuksesta enää 10,7 prosenttia tulee Helsingistä ja muualta Uudeltamaalta, kun vielä neljä vuotta sitten osuus oli 14,3 prosenttia.
Pekka Fali
Taloustutkimus huomauttaa, että keskusta on siis yhä leimallisemmin maaseudun ja alueiden puolue.

Taloustutkimuksen tekemän selvityksen mukaan keskustan kannatuksesta aiempaa suurempi osa tulee Itä- ja Pohjois-Suomesta. Samaan aikaan, kun keskustan kannattajakunta löytyy yhä vahvemmin idästä ja pohjoisesta, vihreät ovat suorastaan rynnänneet maakuntiin.

Keskustan kannatuksesta 46,6 prosenttia tulee Taloustutkimuksen mukaan tällä hetkellä Pohjois- ja Itä-Suomesta. Neljä vuotta sitten luku oli selvästi pienempi, sillä silloin puolueen kannatuksesta vain 39,8 prosenttia tuli idästä ja pohjoisesta. Huomionarvoista on myös se, että keskustan kannatuksesta enää 10,7 prosenttia tulee Helsingistä ja muualta Uudeltamaalta, kun vielä neljä vuotta sitten osuus oli 14,3 prosenttia.

Viime eduskuntavaalien aikoihin julkisuudessa levisi käsitys, jonka mukaan keskustan vaalitappio olisi johtunut ennen kaikkea siitä, että puolueen vahvojen ydinkannatusalueiden väki hylkäsi keskustan.

Taloustutkimuksesta huomautetaan, että näkemys on vain osittain oikea, sillä keskustan kannatus sukelsi suhteellisesti vielä pahemmin Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Markkinatutkimusyhtiö korostaakin, että samalla, kun väki valuu etelän kasvukeskuksiin, keskustan kannatus lepää entistä vahvemmin Itä- ja Pohjois-Suomen äänestäjien harteilla. Keskusta on siis yhä leimallisemmin maaseudun ja alueiden puolue.

Toinen neljän vuoden aikana tapahtunut merkittävä muutos on se, että vihreät ovat ulottaneet lonkeronsa maakuntiin. Vielä vuonna 2015 vihreät sai pääkaupunkiseudun äänestäjiltä kannatuksestaan 42,1 prosenttia, mutta tuo osuus on painunut 35,7 prosenttiin. Samaan aikaan Pohjois- ja Itä-Suomen osuus vihreiden kannatuksesta on kasvanut noin prosenttiyksiköllä.

Taloustutkimus ennustaakin, että mikäli nykyinen kehitys jatkuu, tulevat "viherjytkyt" rakennetaan entistä laajemmalla maantieteellisellä alueella.

Taloustutkimuksen selvitykseen koottiin puhelinhaastatteluilla kerättyä puolueiden kannattajatietoa maaliskuun alusta toukokuun loppuun vuosilta 2015 sekä 2019. Taloustutkimuksen mukaan aineistot ovat keskenään vertailukelpoisia, joten niillä voidaan tutkia puolueiden kannattajaprofiileissa tapahtuneita muutoksia.

Vuoden 2015 aineistossa haastateltavia on 5832 ja vastaavana ajankohtana kerätyssä vuoden 2019 aineistossa 6857. Virhemarginaali on yhden prosenttiyksikön luokkaa.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Vihreä Riikka Karppinen nousi 18-vuotiaana Sodankylän valtuustoon: "Vetoaminen ikään tai kokemattomuuteen alkaa olla viimeisiä argumentteja ennen tappion myöntämistä"

Vihreiden varapuheenjohtaja ja reservin kersantti ei sovi politiikan lokeroihin – Riikka Karppinen hankki metsästyskortin ja karhunkaatoluvan 10-vuotiaana

Kaikkonen ilmoittautui kisaan