Politiikka

Brysselissä jännät paikat EU-huippupaikkojen nimityksissä – Suomen kannalta kiinnostavaa EKP:n pääjohtajaa tuskin päätetään tänään

EU-johtajat ovat koolla jo kolmatta kertaa tarkoituksenaan päättää huippupesteistä. Rinteen mukaan Frans Timmermans on vahvoilla.
Twitter
Antti Rinne otti Brysselissä vastaan kansainvälisen median sunnuntaina iltapäivällä. Kuva Rinteen omalta Twitter-tililtä.

EU:n keskeisistä virkanimityksistä keskustellaan paraikaa EU:n huippukokouksessa, kun jäsenmaiden johto saapui sunnuntaina illalla Brysseliin. Tiivistä keskustelua käydään erityisesti Euroopan komission puheenjohtajuudesta.

Suomen pääministeri Antti Rinne (sd) uskoo, että tänään myöhään ja aikaisin aamulla saadaan päätöksiä aikaan – mutta tuskin kuitenkaan Euroopan keskuspankin EKP:n nimityksistä, jossa suomalaisten odotetaan pärjäävän.

"Tänään ratkaistaan kolme osiota: komission ja neuvoston puheenjohtaja ja korkea edustaja. Uskon, että ratkaisu saadaan aikaiseksi", Rinne kommentoi suomalaismedialle ennen kokousta.

Suomella ei ole virallista ehdokasta Euroopan komission puheenjohtajaksi. "Suomen pääministeri ratkaisee noissa neuvotteluissa kantansa", Rinne sanoi.

Euroopan parlamentin suurimman EU-puoleen kärkiehdokas, EPP:n Manfred Weber on kansainvälisten medialähteiden mukaan heikoilla komission puheenjohtajavalinnassa.

Se voisi tarkoittaa sitä, että myös muiden EU-parlamenttipuolueiden kärkiehdokkaat kuten sosiaalidemokraattien S&D:n Frans Timmermans ja liberaaliryhmä Renew Europen Margarethe Vestager olisivat komission puheenjohtajapelistä ulkona. Euroopan parlamentin enemmistö ei nimittäin välttämättä hyväksyisi komission johtoon toiseksi tai kolmanneksi suurimman EU-ryhmän ehdokasta.

Rinne puhui kuitenkin suomalaiselle medialle myönteisesti Timmermansin puolesta. Selkeää ehdotusta, jossa Timmermansia ajettaisiin komission johtoon, ei kuitenkaan Rinteen mukaan vielä ole olemassa.

"Jos mietitään tämän hetken tilannetta maailmassa, me tarvitaan erittäin vahva osaaja, joka kykenee sääntöperusteista Euroopan unionia viemään eteenpäin, mutta myöskin globaalia ilmastonmuutoksen torjuntatyötä ja sääntöihin pohjautuvaa maailmanjärjestystä – minulla on vahva luotto Frans Timmermansiin tässä suhteessa."

Koska jäsenmaiden nimittämä ehdokas komission puheenjohtajaksi tarvitsee taakseen enemmistön Euroopan parlamentin jäsenistä, parlamentti voisi asettua poikkiteloin silloin, jos joku kärkiehdokkaiden ulkopuolinen henkilö valittaisiin komission johtoon. Euroopan parlamentissa usea poliittinen puolue on ollut tähän asti sitä mieltä, että komission puheenjohtaja tulisi valita kärkiehdokkaiden keskuudesta.

Kärkiehdokkaiden ulkopuolisia nimiä komission johtoon voisivat olla ranskalainen brexit-neuvottelija Michel Barnier ja Kroatian pääministeri Andrej Plenkovic.

Jos Weber on ulkona komission puheenjohtajakilpailusta, Euroopan keskuspankin EKP:n johtoon saatettaisiin nostaa saksalainen. Tämä heikentäisi suomalaisten mahdollisuuksia saada kyseistä huippuvirkaa. Pääministeri Rinne on kuitenkin painottanut, että suomalaisilla Erkki Liikasella ja Olli Rehnillä voisivat olla hyvät mahdollisuudet nousta EKP:n pääjohtajaksi.

Rinteen mielestä olisi hyvä asia, ettei Euroopan keskuspankin pääjohtajasta sovittaisi vielä tämänpäiväisessä huippukokouksessa. Se voisi parantaa Suomen mahdollisuuksia. "Meillä kaksi erittäin hyvää kandidaattia", Rinne varmistaa.

Lue lisää

Euroopan komission puheenjohtaja: "Tärkein tehtävämme on nopeuttaa rokottamista maailmanlaajuisesti"

EU kirittämään metsien tiukkaa suojelua: suojeltavaksi ehdotetaan vanhojen metsien lisäksi turvemaita – "Monimuotoisuuden turvaaminen on pakollista"

Kriisinkin keskellä katse tulevaisuuteen

Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto mietityttää