Politiikka

Parlamentti äänestää komission puheenjohtajasta suunnitellusti ensi tiistaina

Jäsenmaiden ehdokas on saksalainen Ursula von der Leyen, mutta valintaan liittyy epävarmuuksia.
Frederick Florin
Ursula von der Leyen on Saksan nykyinen puolustusministeri.

Euroopan parlamentti äänestää komission puheenjohtajasta ensi viikon tiistaina kuten oli alun perin kaavailtu. Parlamentin puheenjohtajakokous päätti aikataulusta kokouksessaan torstaina.

Saksan nykyinen puolustusministeri Ursula von der Leyen on vasta jäsenmaiden ehdokas tehtävään. Tullakseen valituksi hän tarvitsee taakseen yli puolet 751-paikkaisesta Euroopan parlamentista.

Kolmen suurimman ryhmän eli keskustaoikeiston, sosialistien ja liberaalien tuki riittäisi valintaan. Myös näiden ryhmien sisällä on kuitenkin ollut kritiikkiä von der Leyeniä kohtaan. Vihreät ja vasemmistoryhmä ovat jo kertoneet äänestävänsä vastaan.

Von der Leyenin kaatuminen johtaisi poliittiseen turbulenssin, koska jäsenmaiden pitäisi nimetä uusi ehdokas kuukauden kuluessa.

Samalla koko muu nimityspaketti asettuisi kyseenalaiseksi. Paketin neuvotteleminen vaati jo nyt ennätyksellisen pitkän huippukokouksen, joka kesti kolmatta päivää.

Jotta paketti pysyisi tasapainossa, tarvittaisiin von der Leyenin tilalle keskustaoikeistoa edustava nainen.

EU-johtajat sopivat viime viikolla paketista, jossa Belgian vt. pääministeristä, liberaali Charles Michelistä tulee Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, sosialisti, Espanjan ulkoministeri Josep Borrell nousee korkeaksi edustajaksi, EKP:n johtoon nousee ranskalainen Christine Lagarde ja komissioon von der Leyen.

Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät ovat olleet tiukkoina siitä, että jäsenmaiden olisi pitänyt noudattaa ei-sitovaa kärkiehdokasmenettelyä demokratian nimissä. Komission johtoon olisi pitänyt ryhmien mielestä valita joku niiden asettamista kärkiehdokkaista, joiden kasvoilla myös vaalikampanjoita käytiin.

Von der Leyen on luvannut nostaa sosialistien Frans Timmermansin ja liberaalien Margrethe Vestagerin komissioonsa varapuheenjohtajiksi. Keskustaoikeiston Manfred Weberia on pohdittu parlamentin puhemieheksi 2022 alkavaksi 2,5 vuoden kaudeksi.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Urpilaisen salkku keveni

Maatalouskomissaariksi nousemassa puolalainen eläinten hyvinvointiasioiden puolesta taistellut Janusz Wojciechowski – lopulliset salkkujaot selviävät huomenna

Uuteen komissioon nousemassa 13 naista ja 14 miestä – Ursula von der Leyen onnistui tasa-arvotavoitteessaan