Politiikka

Petteri Orpo piirijohtajien tuesta: "Antaa voimia ja uskoa tulevaan"

Orpo kertoo tuntevansa kenttäväen hyvin ja pitävänsä siihen jatkuvasti tiivistä yhteyttä.
Jaana Kankaanpää
Petteri Orpo aikoo nyt keskittyä oppositiotyöhön ja puolueen uudistamiseen. Arkistokuva.

Maaseudun tulevaisuus uutisoi aiemmin tänään, että kokoomuksen piirijohtajat ovat tyytyväisiä Petteri Orpoon. Piirijohtajat vakuuttivat kannattavansa Orpoa jatkokaudelle ensi kesän puoluekokouksessa.

Orpo itse kertoo, että tulos ei ole yllättävä, mutta kylläkin mieluinen.

"Tottakai tällainen palaute antaa voimia ja uskoa tulevaan", hän sanoo.

Orpon mukaan vaalikevään aikana piirien kanssa on tehty yhdessä lujasti töitä. Nyt edessä on keskittyminen oppositiotyön aloittamiseen ja sitä kautta puolueen uudistamiseen.

Spekulaatiot asemasta eivät häntä huoleta.

"Olen ollut ihan rauhallisin mielin", hän kommentoi keskustelua.

Orpon mukaan ensi kesän puoluekokoukseen ja mahdolliseen puheenjohtajakilpailuun keskittymisen aika tulee myöhemmin.

"Puoluekokoukseen on vuosi aikaa ja puheenjohtajan periodi kestää kaksi vuotta", hän muistuttaa. "Niihin asioihin voidaan palata sitten ensi vuoden puolella"

Mahdollisia tulevia vastaehdokkaitakaan hän ei halua lähteä arvuuttelemaan. Hänen mukaansa keskustelu ehdokkaista on tällä hetkellä aivan ennenaikaista.

Hän ei kuitenkaan tyrmää mahdollista kilpailua puheenjohtajanpestistä.

"Mahdolliset haastajat tietysti kuuluvat puoluedemokratiaan", Orpo toteaa. "Minä olen kyllä valmis kannatukseni mittauttamaan".

Lue lisää:

Kokoomuksen piirijohtajat eivät lämpene puheenjohtajakisalle: "Orpon asemasta spekuloinnin aloitti media, ei jäsenistö"

Kokoomuksen Orpolle ei toistaiseksi ole tiedossa haastajia

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Orpon asema näyttää vahvalta

HS: Yli puolet keskustan kannattajista suhtautuu kielteisesti hallituksen menonlisäyksiin

Näihin puolueisiin suomalaiset luottavat