Politiikka

Pääministeriehdokas Boris Johnsonin koko ura on mokia ja möläytyksiä – tutkijan mukaan suosio selittyy Britannian luokkayhteiskunnalla

Boris Johnsonin uskotaan voittavan konservatiivipuolueen puheenjohtajakisan tiistaina. LEHTIKUVA / AFP

Boris Johnsonista puhutaan mediassa jatkuvasti etunimellä. Politiikan tutkimuksen professori Andrew Russell Liverpoolin yliopistosta pitää jo tätä yhtenä osoituksena siitä, ettei kyse ole perinteisestä poliitikosta.

Toinen poikkeama perinteisistä päämiehistä ja -naisista on, ettei Johnson ole kaatunut, vaikka hänen uransa suorastaan koostuu kompastumisista mokiin ja möläytyksiin.

"Jostain syystä tämä ei ole vahingoittanut Johnsonin brändiä vaan lähinnä kasvattanut hänen myyttiään", Russell kuvailee STT:lle.

Russellin mielestä Johnsonin on kuitenkin pian vakavoiduttava. Hulluttelupolitiikka ei nimittäin kriisiaikoina riitä – varsinkaan pääministeriltä. Jos kyselyt pitävät paikkansa, Johnson voittaisi konservatiivien jäsenäänestyksen ja nousisi sekä puolueen johtajaksi että maan pääministeriksi valtavalla erolla vastaehdokkaaseensa, ulkoministeri Jeremy Huntiin. Tuloksen on määrä selvitä tiistaina, ja brexitin nujertama nykyinen pääministeri Theresa May jättää tehtävänsä seuraavana päivänä.

Russellin mukaan pääministerin pesti on kriisiaikoina varsin kiittämätön, minkä May sai tuta nahoissaan. Siksi pelkkä vitsailu ei riitä yhdistämään venkoiluun lopen kyllästynyttä kansaa.

"Ihmiset kyllä kestävät kepeyttä ja huumoria, mutta jos se menee pieleen, se voi mennä todella pieleen", Russell kuvailee.

Kampanjoinnin aikana Johnson ei ole esiintynyt erityisen edukseen – jos hän on esiintynyt lainkaan. Ennakkosuosikkina koko kisan ajan ollut Johnson sai osakseen mittavaa arvostelua jäätyään pois esimerkiksi joistakin väittelyistä, ja haastatteluissaan hän on sekä kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin että kierrellyt niitä. Lisäksi Johnson on luvannut avata sopimusneuvottelut EU:n kanssa uudelleen, vaikka EU on toistuvasti todennut, ettei sopimukseen enää kajota.

Politiikan tutkimuksen lehtori Thomas Lundberg Glasgow'n yliopistosta ei oikein ymmärrä, miksi konservatiivipuolueen jäseniä ei tunnu haittaavan Johnsonin ilmeinen epäpätevyys. Vaikka vastaehdokas Huntkaan ei ole varsinaisesti loistanut väittelyissä, Lundbergin mielestä tämä kuitenkin vaikuttaa osaavammalta ja on hoitanut ministerinpestejään onnistuneemmin kuin Johnson aiemmin ulkoministerinä. Silti Huntin nousu kisan voittajaksi olisi jättiyllätys.

"Eivät kaikki brititkään usko tätä todeksi. Emme me politiikan tutkijatkaan voi kaikkea selittää", Lundberg sanoo STT:lle nauraen.

Myös Russell pitää Huntin mahdollisuuksia marginaalisina. Hän korostaa kuitenkin, että konservatiivipuolueen jäsenet voivat äänestää arvaamattomasti: vuonna 2010 David Davisin odotettiin nousevan puolueen johtoon, mutta äänestyksen veikin nuorempi ja kokemattomampi David Cameron.

Nyt samanlaista jättiyllätystä tuskin tulee.

"Hunt on ollut uskottavampi kuin viisi viikkoa sitten olisi uskonut, mutta Boris-kone näyttää olevan pysäyttämätön", Russell sanoo.

Yksi selittävä tekijä Johnsonin suosion taustalla voi olla, että Britanniassa sosiaalinen liikkuvuus on edelleen huonoa. Itsekin pohjoismaista sukua oleva Lundberg ymmärtää hyvin, kuinka kankealta brittien luokkayhteiskunta näyttää suomalaisesta näkökulmasta.

Varakas yläluokka kouluttaa lapsensa hienoimmissa yksityiskouluissa, joista jatketaan huippuyliopistoihin ja sitten kontaktien kautta korkeisiin asemiin työelämässä. Eliittiperheeseen syntynyt ja huippukoulut Etonin sekä Oxfordin käynyt Johnson on tästä erinomainen esimerkki.

"Luokkarakenne päihittää täällä meritokratian", Lundberg kertoo.

Meritokratia merkitsee järjestelmää, jossa ihmisen asema ja menestys perustuvat hänen ansioihinsa ja pätevyyteensä, eikä siihen, mihin yhteiskuntaluokkaan ihminen on syntynyt.

Russell korostaa puolueen jäsenistön halua saada brexit pakettiin. Vaikka parlamentissa istuvien konservatiivien keskuudessa on heitä, jotka eivät halua erota EU:sta, puolueen jäsenistö on hyvin euroskeptistä. Siksi EU-eron toteutuminen lokakuun loppuun mennessä on jäsenille ensisijaista.

"Johnsonin halutaan nähdä vievän meidät pimeiden aikojen läpi kohti valoa", Russell kuvailee.

Hän huomauttaa, että tutkijoiden ja tieteen tekemisen näkökulmasta "pimeiden aikojen" Britannia on nyt äärimmäisen mielenkiintoinen. Tarkasteltavia ilmiöitä riittää, sillä perinteiset rajat ja jakolinjat puolueissa ja niiden kannattajakunnissa ovat alkaneet elää.

"Ongelma on se, ettei koe-eläimenä ole kovin kivaa. Ulkopuolisen on helppo pitää brexitiä kiinnostavana, mutta tilanne on toinen, kun kyse on omasta arjesta. Tämä on testannut kollektiivista huumorintajuamme."

Puolueen jäsenäänestyksen voitto ei ole mandaatti koko kansalta. Sekä konservatiivit että liberaalidemokraatit ovat silti valitsemassa uutta johtajaansa nimenomaan jäsenäänestyksellä, mitä Russell pitää nykytilanteessa demokratian näkökulmasta kyseenalaisena. Näin johtajan valitsevat jo valmiiksi puolueeseen sitoutuneet äänestäjät, vaikka Russellin mielestä puolueiden olisi nyt järkevää tavoitella joko menettämiään tai aiemmin muita puolueita tukeneita kansalaisia.

Koko kansan tuki olisi mahdollista mitata ennenaikaisilla vaaleilla. Russell kuvailee Mayn perintöä tässä suhteessa kaksijakoiseksi: May halusi ennenaikaiset vaalit kaksi vuotta sitten vahvistaakseen mandaattiaan, ja seuraajan voi olla vaikea perustella, miksei hän toimi samoin.

Lopputuloksen on kuitenkin syytä pelottaa. Vuoden 2017 vaaleissa konservatiivit odottivat kruunua otsalleen, mutta puolueen pitikin turvautua pohjoisirlantilaiseen pikkupuolueeseen saadakseen hallitus kasaan. Russell huomauttaa, että nyt monet kansanedustajat katsoisivat tuoliaan ja miettisivät, kuinka huteralla pohjalla se mahtaa seistä.

"Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä uudet vaalit tarvittaisiin, jotta saataisiin aikaan toimintakykyinen hallitus. Ongelma on se, että homma voi mennä aivan metsään."

Lundberg uskoo, että uudet vaalit odottavat jo syksyllä joko Johnsonin omasta toiveesta tai epäluottamusäänestyksen kautta. Hänen mielestään nykyinen parlamentti on käytännössä halvaantunut.

Jos pääministeri haluaa ennenaikaiset vaalit, idean tueksi on saatava kaksi kolmasosaa alahuoneen kansanedustajista.

Uutta kansanäänestystä EU-erosta Lundberg ja Russell eivät näe tulevaksi ainakaan niin kauan kuin nykyhallitus pysyy vapisten pystyssä tai valta on konservatiivien käsissä.

"Tämä parlamentti on niin toimintakyvytön ja jakautunut, ettei se pääse yhteisymmärrykseen edes siitä, nouseeko aurinko idästä. Se ei saisi aikaan sopua siitäkään, mitä kansanäänestyksessä kysytään ja miten", Lundberg kuvailee.

Uudet parlamenttivaalit olisivat Lundbergin mielestä tavallaan myös brexit-kansanäänestys, koska EU-ero olisi joka tapauksessa hallitseva teema. Esimerkiksi paheneva kodittomuustilanne tai kasvavat elinkustannukset eivät saa maassa palstatilaa ennen kuin brexit-umpikuja on ratkaistu.

Russellkin painottaa, että brexit on saatava ratkaistua ennen kuin mikään muu asia etenee. Hänen mielestään brexit ei kuitenkaan välttämättä ole rikkonut Britannian politiikkaa, vaan se on saattanut vain osoittaa jakolinjan, joka on ollut olemassa jo kokonaisen sukupolven ajan.

Konservatiivipuolueen jakautuneisuus ei ole brexitin esiin tuoma ilmiö. Lundbergin mukaan uusliberalistinen puoli pitää EU:sta esimerkiksi sisämarkkinoiden ja muiden kaupankäynnin etujen vuoksi sekä suhtautuu lämmöllä erityisesti unionin kaupalliseen integraatioon.

"Britannialla ja (entisellä pääministerillä Margaret) Thatcherilla oli suuri rooli sisämarkkinoiden luomisessa", Lundberg muistuttaa.

Nationalistisiipi sen sijaan haluaa nähdä Britannian säilyttävän itsenäisyytensä. Heille EU:n integraatio on ollut ongelma aina Maastrichtin sopimuksen solmimisesta alkaen. Jo tuolloinen konservatiivipääministeri John Major paini puolueen euroskeptikkojen kanssa useaan otteeseen.

Saman ongelman kanssa tuskaili Mayn edeltäjä Cameron. Euroskeptisten äänestäjien kosiskelu kansanäänestyslupauksella meni Eurooppa-myönteiseltä pääministeriltä pieleen.

"Se oli iso laskuvirhe", Lundberg toteaa.

Russell muistuttaa, että Eurooppa on joko kaatanut tai lamaannuttanut jo neljä konservatiivipääministeriä Thatcherista alkaen. Ero entiseen on professorin mukaan nyt se, että sekä konservatiivit että toisen pääpuolueen labourin eli työväenpuolueen on vallannut yksi ideologinen siipi: konservatiivien kohdalla euroskeptikot ja labourissa sosialistinen vasemmisto.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kauppauhat tuovat metsäteollisuudelle synkkiä pilviä – Myös mahdolliset hiilitullit heikentäisivät kilpailukykyä

Britannian niskurointi ei pysäytä EU:ta – jäsenmaat hyväksyivät 27 komissaarin listan

Boris Johnson julkistaa konservatiivien ohjelman, lupaa saattaa brexitin loppuun