LUE NÄKÖISLEHTI: Postin lakon vuoksi kaikki MT:n artikkelit ja näköislehti luettavissa vapaasti
Politiikka

SDP juhlii viikonloppuna 120-vuotista matkaansa – Globalisaatio on ollut työväenliikkeelle hankala paikka

Suomalaisen työväenliikkeen historiaa koristavat monet onnistumiset. Juhlavuonna on syytä katsoa myös tulevaan.
Roni Rekomaa
Sirpa Paatero (vas.), Antti Rinne (sd.), Sanna Marin (sd.) ja Timo Harakka (sd.) ovat ministereinä 2000-luvun vasemmistolaisimmassa hallituksessa.

Suomen sosialidemokraattinen puolue Sdp viettää viikonloppuna 120-vuotis­juhlaansa mieleisissään tunnelmissa. Turussa taivaltaan juhlistava puolue saavutti kevään eduskuntavaaleissa täpärästi suurimman paikkamäärän ja kokosi vasemmistolaisimman hallituksen vuosikymmeniin. Poliittisessa vallassa mitattuna demareiden pitkä korpivaellus näyttäisi loppuneen.

Viikonloppuna kuultavissa juhlapuheissa Sdp:n edustajat voivat luetella pitkän listan työväenliikkeen onnistumisia. Niistä tärkein lienee suomalaisen hyvinvointivaltion ajatuksen toteuttaminen. Lisäksi demarit kiittelevät edeltäjiään muun muassa kahdeksantuntisesta työpäivästä, yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, oppivelvollisuudesta ja peruskoulusta.

Luultavasti vähemmälle huomiolle jäävät epäonnistunut, sittemmin kumottu alkoholin kieltolaki, kirkon ja valtion erottamispyrkimykset sekä kapitalistisesta yhteiskuntajärjestyksestä luopuminen ja sosialistiseen siirtyminen.

Heikommin menestyneistä koitoksista huolimatta Sdp on onnistunut saavuttamaan varsin hyvin ne ”lyhyen aikavälin tavoitteet”, jotka asetettiin vuoden 1903 Forssan puoluekokouksessa. Taaksepäin kelpaa katsella, mutta edessä siintävät vaikeat ajat.

Työväenliikkeen hankaluuksia kuvaa se, että Sdp saavutti keväisen vaalivoittonsa historiansa toiseksi kehnoimmalla tuloksellaan. Demarit eivät ole tilanteessaan yksin. Keskustavasemmistolaiset puolueet ovat vaikeassa paikassa muuallakin Euroopassa. Äänestäjiä valuu yhtäältä populistipuolueiden leireihin. Toisaalta vihreän liikkeen voimistuminen on syönyt perinteisten työväenpuolueiden kannatusta.

Suomessa Sdp:n poliittisesta vetonaulasta – hyvinvointivaltiosta – on lisäksi tullut niin suosittu myös muiden puolueiden keskuudessa, että sitä kauppaamalla on vaikea erottua.

”Sdp on pärjännyt silloin, kun se on saanut esittää oman näkemyksensä yhteiskunnan suunnasta”, kertoo puoluetta lähellä olevan ajatushautomon Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Kaisa Penny.

Siinä tilanteessa sosialidemokraatit eivät ole hetkeen olleet. 1980-luvulla hyvinvointivaltioon suuntautuneet muutospaineet pakottivat Sdp:n vaihtamaan asentoa. Tulevaisuudenkuvan esittelyn sijaan puolueen täytyi alkaa puolustaa pystyttämiään rakenteita. Neuvostoliiton romahtamisen sekoitettua maailmankirjat 1990-luvun alussa Sdp joutui entistä kauemmas mukavuusalueeltaan.

Paavo Lipposen kaudella jouduttiin mukaan uusliberalistiseen aaltoon. Vaikka monissa viime vaaleissa on palattu oikeaan suuntaan, näkyvät jäljet vieläkin”, kertoo puolueen konkariedustaja, entinen ministeri Erkki Tuomioja.

Globalisaatio on lisäksi muuttanut maailmaa entistä kansainvälisempään suuntaan. Kehityksen myötä kansallisvaltion merkitys on kaventunut. Vaikka kansainvälisyys on ollut työväenliikkeen perustavia ajatuksia alusta asti, muutos osui siihenkin. Kansainvälisyysaatteesta huolimatta työmarkkinoiden ja hyvinvointivaltion kehitys tapahtui pitkälti kansallisella tasolla.

”Työväenliikkeessä kukaan ei halunnut tunnustautua kansallismieliseksi, mutta kaikki ymmärsivät, että kansallisvaltio oli keino oman politiikan toteuttamiseksi. Se oli työväenliikkeen syntyessä kyseenalaistamaton itsestäänselvyys”, kertoo Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares.

Sari Gustafsson
Paavo Lipponen oli edellinen Sdp:n pääministeri. Lipposen taakse levitetyssä lakanassa lukee ”Markkinavoimat suurin hallituspuolue”.

Neuvostoliiton jälkeisen ajan alussa työväenliike sai syliinsä ongelman, jota se ei näytä vieläkään kunnolla ratkaisseen. Miten voidaan puolustaa kansallisesti rakennettua hyvinvointivaltiota ilman, että puolustetaan tai suljetaan rajoja?

Ratkaisun viipyessä osa entisistä kannattajista kyseenalaistaa linjan. He antavat äänensä sellaisille puolueille, joille rajojen vahvistaminen on ratkaisu.

Työväenliike on alusta asti ollut sekä poliittinen että ammatillinen, eikä näiden kahden välillä tehty liikkeen alkuaikoina eroa. Nykyisin ammattiyhdistysliike on erotettu työväenliikkeen poliittisesta siivestä, mutta välit ovat edelleen läheiset. Pohjoismaissa ay-liike on voimissaan ja työntekijöiden järjestäytymisaste on korkea. Se lisää liikkeen valtaa, mutta altistaa toistuville syytöksille jarrumiehenä toimimisesta.

”Jonkinlaista muutosvastarintaa tai haluttomuutta elää muutoksen kanssa on ehkä ollut, tai on kyseenalaistettu muutoksen vaihtoehdottomuutta” Kaisa Penny arvioi.

Hänen mukaansa politiikassa on jatkunut pitkä vaihtoehdottomuuden kausi, jonka aikana on annettu ymmärtää, että asiat on mahdollista hoitaa vain yhdellä tavalla. Nyt yhden vaihtoehdon mallia on alettu jälleen kyseenalaistaa.

Samaan aikaan Suomessa on kuitenkin kasvava joukko työntekijöitä, joille vakituinen työ ei anna suojaa. Heille työsuhteiden pätkittyminen on arkipäivää, johon kaivataan kipeästi poliittista sääntelyä.

Jarmo Matilainen
Työväenliike on ollut alusta asti sekä poliittinen että ammatillinen. Metalliliiton lakkomielenosoituskulkue ja kokous pidettiin Hakaniemen torilla 25. helmikuuta 1971.

Työn muutos on ollut tiedossa pitkään, ja siihen on valmistauduttukin jo 1990-luvulta lähtien. Suurten rakenteellisten muutosten tekeminen vain vie aikaa. Tuotannon siirtäminen toiseen maahan käy verrattain helposti. Oman väestön kouluttaminen työelämän uusiin tarpeisiin on paljon hitaampaa.

Lisäksi työelämä on kansainvälistynyt tehokkaammin kuin ay-liike. EU:n alueella rahan ja työvoiman liikkuvuus on vapaata, mutta työntekijöiden oikeuksia valvovat liitot ovat pitkälti kotimaansa lainsäädäntöön sidottuja. Maailman kansainvälistyessä kansallisvaltioiden rajojen sisäpuolelle jäävät liikkeet vaikuttavat turhan ahtailta.

”Tulevilla vuosikymmenillä menestyy sellainen työväenliike, joka pystyy laajentamaan kansallisella tasolla toteutettua sosiaalista ja demokraattista sääntelyä kansainväliseksi”, arvioi Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Pauli Kettunen.

Kansainvälisyys on kuulunut olennaisena osana työväenliikkeeseen sen alusta lähtien. On laulettu Internationaalia ja kaikkien maiden proletariaattia on kehotettu liittymään yhteen. Tällainen kansainvälisyys ei kuitenkaan näytä seuranneen työväenliikettä 2000-luvulle.

”Enää ei voida nojata luokkatietoisuuteen ja se on hyväksyttävä”, Erkki Tuomioja sanoo.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikrobilääkeresistenssin torjunnalla on kiire

Suomen uskonnonvapaus ja kansallismielisyys

Ulkopolitiikka-lehti: Baltian maat riitelevät Rail Balticasta, vaikka EU on luvannut rahoittaa siitä 85 prosenttia – suomalainen toimitusjohtaja eroaa