Politiikka

"On selityksen paikka" — MTK ihmettelee, minne hävisivät ruokaviennin rahat Lintilän budjettiesityksestä

Ruokaviennin lisäksi VM:n budjettiesityksessä ammottaa aukko luonnonhaittakorvauksen ja ympäristökorvauksen rahoituksessa.
Jaana Kankaanpää
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila odottaa syyskuun budjettiriihestä täydennystä ruokaviennin rahoitukseen.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on huolissaan valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) budjettiesityksestä, jossa ei ole riittävää rahoitusta ruokaviennin edistämiseen.

"Siinä on selityksen paikka. Näillä pohjilla Ruokaviraston resursseja ollaan supistamassa", Marttila sanoi MTK:n johtokunnalle pitämässään alustuksessa tiistaina.

Ruokaviennin lisäksi ammottava aukko on luonnonhaittakorvauksen ja ympäristökorvauksen rahoituksessa. Tilanteen on kuitenkin tarkoitus muuttua syksyn budjettiriihessä, kun kertaluontoisia investointirahoja jaetaan.

"Budjettiriiheen on selvästikin jätetty korjausvaraa. En epäile etteikö tätä asiaa hoidettaisi kuntoon."

Makeran pääomitukseen budjetoitu 58 miljoonaa euroa sen sijaan tyydyttää tuottajajärjestöä.

Johtokunta kävi tiistaina läpi muun muassa syksyn satonäkymiä ja kauppapoliittista tilannetta. Ilmastokeskustelussa on Marttilan mielestä onnistuttu pitämään maa- ja metsätalouden näkökulmaa esillä.

"Aikamoisessa rumputulessa ollaan oltu, mutta olemme onnistuneet pitämään puolemme."

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MTK-Keski-Pohjanmaan kokouksessa oli kiitosten aika: "Jouni Jyringin kädenjälki näkyy maakunnassa"

"Taas heräsi epäilys, onko EU menettämässä järkensä" – MTK:n Juha Marttila: "Green Dealin toteutus ontuu jo lähtötelineissä"

Green Deal otettava heti tosissaan