Politiikka

Demarinuoret penäävät työelämään lisää tasa-arvoa: "Työnhausta tulee tehdä anonyymiä"

Säyseänä sillanrakentajana esiintyvä demarinuoret ei pidä provosointia nuorisojärjestön itseisarvoisena tehtävänä. Puheenjohtaja esittää silti varovaista kritiikkiä myös ay-liikkeen suuntaan.
Jouni Porsanger
Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärven mukaan nuorisojärjestö hakee emopuolueen tavoin sopijan ja rakentajan asemaa.

Ammattiyhdistysliikkeen olisi tehtävä nykyistä enemmän turvattomassa työmarkkina-asemassa olevien työntekijöiden eteen, demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi sanoo.

”Toivon, että ammattiliitot laittaisivat vielä enemmän voimia nuorten ja pätkätyötä tekevien oikeuksien turvaamiseen”, hän sanoo.

Nuorten työntekijöiden järjestäytymisaste on Suomessa nykyisin alhainen.

Helsingin Sanomien 2018 marraskuussa tekemän selvityksen perusteella alle 35-vuotiasta enää 40 prosenttia kuuluu johonkin ammattiliittoon. Esimerkiksi SAK:n jäsenistä vain kolmannes on alle 35-vuotiaita.

Näkkäläjärvi katsoo, että ammattiyhdistysten edunvalvonta on painottunut jäsenistön etujen puolustamiseen. Hän toivoo järjestökentän ja poliitikkojen yhteistyön edistävän myös järjestöihin kuulumattomien työntekijöiden oikeuksia.

Demarinuoret ovat esittäneet useita keinoja, joilla työelämän tasa-arvoa olisi mahdollista lisätä.

”Alipalkkaus pitää kriminalisoida, työnhausta tulee tehdä anonyymiä työsyrjinnän kitkemiseksi, kaikkien työntekijöiden oikeus lomaan pitää turvata ja tarpeettomat nollatuntisopimukset kieltää”, Näkkäläjärvi listaa.

Lisäksi hän pitää tärkeänä nostaa nuorten työntekijöiden järjestäytymisastetta.

”Ei ole kenenkään etu, että ay-liike Suomessa heikkenee.”

Poliittiset nuorisojärjestöt tulevat monesti esiin räväköillä kannanotoilla. Näkkäläjärven mielestä provosoiminen ei kuitenkaan ole demarinuorille itseisarvo.

SDP tunnetaan hänen mukaansa rakentaja- ja sopijapuolueena. Nuorisojärjestö hakee samankaltaista roolia.

”Politiikassa yksi puolue ei ole koskaan päättämässä itse asioista. Siksi on tärkeää sopia.”

Sopimista helpottaa, että monet demarinuorten näkemykset ovat poliittista valtavirtaa. Esimerkiksi ”ilmastonmuutoksen torjuminen sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla” ei ole erityisen omaleimainen tavoite.

Näkkäläjärven mielestä on hyvä, että esimerkiksi rasismin vastustaminen on nykyisin lähes jokaisen puolueen asialistalla.

”Puolueiden välillä on silti painotuseroja. Näitä arvoja ei pidä ottaa itsestäänselvyyksinä, sillä myös ääriliikkeet ovat nousussa.”

Demarinuoret ilmoittavat verkkosivuillaan olevansa demokratian, solidaarisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita puolustava feministinen järjestö.

Myös emopuolue SDP linjasi vuoden 2016 puoluekokouksessa ottavansa feministisen ymmärryksen taloudesta kaiken politiikkansa lähtökohdaksi.

Näkkäläjärvi katsoo, että nuorisojärjestön on tarkoitus heijastella tulevaisuutta. Feminismialoite ei ollut nuorisojärjestön käsialaa, mutta esimerkiksi emopuolueen ajama sosiaaliturvamalli on.

Tyypillinen demarinuorten jäsen on Näkkäläjärven mukaan opiskelija.

Kevään eduskuntavaalien jälkeen toteutetuissa vaalitutkimuksissa todettiin, että SDP nautti puoluekentän vahvinta suosiota yli 55-vuotiaiden äänestäjien keskuudessa. Nuorten äänestäjien houkutteleminen sen sijaan oli vaikeaa.

Sama ongelma vaivasi myös kokoomusta ja keskustaa.

Näkkäläjärven mukaan ongelmasta ollaan tietoisia. Sen ratkaiseminen on kuitenkin haastavampaa.

”Huomaamme, että nuoria äänestäjiä on vaikea houkutella.”

Näkkäläjärvi on toiminut demarinuorten puheenjohtajana vuodesta 2016 asti. Hänen kautensa loppuu kesäkuussa 2020.

Näkkäläjärvi kertoo, ettei aio tavoitella jatkokautta järjestön puheenjohtajana.

Kevään europarlamenttivaalien alla nousseen kissakohun hän katsoo olevan loppuun käsitelty.

”Olen puhunut tästä aiheesta useissa eri medioissa kesän aikana, eikä minulla ole enempää kommentoitavaa.”

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puurakentaminen on iso ilmastoteko

Kello käy, mutta työpaikkoja ei näy

Budjettiesitys leikkaa taas 4H-järjestöltä