Politiikka

Pääministeri Rinne: "Sipilä on vetäytynyt taka-alalle, asioin suoraan valtiovarainministerin kanssa"

Keskustalle valitaan uusi puheenjohtaja puolueen ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa lauantaina 7. syyskuuta.
Jaana Kankaanpää
Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) on kotoisin Keski-Pohjanmaalta Toholammilta.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) totesi pääministerin kyselytunnilla tänään sunnuntaina, ettei keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä käytännössä enää johda puoluetta.

Rinne kertoi politiikan toimittajille, että soittaa poliittisissa asioissa suoraan valtiovarainministeri Mika Lintilälle (kesk.).

"Keskustassa Sipilä on vetäytynyt taka-alalle. Valtiovarainministeri Lintilän kanssa on monta asiaa käyty läpi.", Rinne tähdentää.

Pääministeri Rinne kertoo olevansa myös aktiivisesti yhteyksissä hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajiin.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja on Antti Kurvinen.

Rinteen mukaan hallitusyhteistyö sujuu hyvin, vaikka erityisesti hallituspuolueet keskusta ja vihreät ovat nokitelleet toisiaan julkisesti pitkin kesää.

"Keskustan puheenjohtajakilpa on vaikuttanut hallitusyhteistyöhön, mutta ei ratkaisevasti."

Keskustalle valitaan uusi puheenjohtaja puolueen ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa lauantaina 7. syyskuuta.

Käytännössä kilpa on keskustaministereiden Katri Kulmunin ja Antti Kaikkosen kahden kauppa. Kolmas ehdokas on marjanviljelijä Jari Tasanen.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Googlen toimitusjohtaja avaa Suomen-vierailullaan suurta uusiutuvaan energiaan liittyvää yrityskauppaa

Lapsiperheköyhyyden poistaminen on yhteinen tehtävämme

Keskustalaiset ihmettelevät perussuomalaisten kannanottoa: "Maatalouden kannattavuutta ja maaseudun elinvoimaa edistetään budjetissa järkivihreiden ratkaisujen kautta"