Politiikka

Etelä- ja Länsi-Suomi hyötyvät ratahankkeista eniten

Turun ja Tampereen rata polkaistaan vauhtiin, budjetista rahaa myös Tampere-Pori, Tampere–Jyväskylä ja Seinäjoki–Vaasa -radoille.
Markku Vuorikari
Uudet radat voisivat olla valmiita aikaisintaan joskus 2030-luvulla.

Hallitus käynnistää neuvottelut Turun tunnin juna -hankeyhtiön sekä Tampereelle suuntautuvan Suomi-rata-hankeyhtiön perustamiseksi.

Liikenne- ja viestintäministeri, tamperelainen Sanna Marin (sd.) kertoo, että hankeyhtiöt ovat suunnitteluyhtiöitä. Perustaminen edellyttää, että omistajiksi tulee myös kuntia.

Itäradan suunnittelu aloitetaan selvittämällä hankkeen linjaus, eli kulkeeko rata Kotkan kautta vai Porvooseen ja Kouvolaan vai Lahden kautta. Selvityksen arvioidaan valmistuvan ensi keväänä.

Turkuun ja Tampereelle suuntautuvan radan lisäksi hallitus aikoo suunnata budjettiriihessä rahoitusta kolmen ratayhteyden parantamiseen: Tampere–Jyväskylä, Tampere–Pori ja Seinäjoki–Vaasa.

Hallitus kattaa kahden suunnitteluyhtiön pääomasta 51 prosentin osuuden eli yhteensä 115 miljoonaa euroa. Loput tulevat kuntien ja Finavian kontolle.

Turun tunnin junan osalta pisimmällä on Espoon kaupunkirata. Espoosta rakennettaisiin uusi yhteys Saloon ja sieltä Turkuun nykyrataa pitkin. Turun radan kustannusarvio on 2,4–2,8 miljardia euroa ja suunnittelurahat 75 miljoonaa euroa.

Pohjoiseen kulkevan Suomi-radan kustannusarvio on 5,5 miljardia euroa, josta Helsingistä lentokentälle kulkevan radan osuus on 2,65 miljardia. Radan suunnittelukustannus on 150 miljoonaa euroa.

Marinin mukaan vielä ei ole päätetty, kulkisiko rata lentoasemalta suoraan Tampereelle vai nykyistä päärataa pitkin.

Radat voisivat olla valmiita aikaisintaan joskus 2030-luvulla. Suunnittelu kestää 6–8 vuotta.

Marin kertoi tiistain tiedotustilaisuudessa, että hallitusohjelmassa olevaa itärataa aiotaan edistää niin kuin muitakin suuntauksia. Suunnittelusta ei vielä päätetty, koska linjausta selvitetään.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Komission käänsi kelkkansa kevytautoasiassa

Liikenneministeri Marin kertoo tänään suurista raideliikennehankkeista

Onko työllisyysasteen nostolle järkiperusteet?