Politiikka

"Miljoonien eurojen laillinen ryöstö?" – MTK:n Juha Marttila kommentoi vantaalaisen sukutilan pakkolunastusta kipakasti Twitterissä

Tila on ollut saman suvun hallussa 300 vuotta.
Jarkko Sirkiä
Lunastettavat 43,4 hehtaaria sijoittuvat runsaan kilometrin päähän kehäradan Kivistön asemasta.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila kommentoi Twitterissä korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, jonka mukaan kaupunki saa lunastaa vuosisatoja saman suvun hallussa olleen Saraksen tilan.

"Miljoonien eurojen laillinen ryöstö?"

"Haloo päättäjät. On vihdoinkin aika saattaa lunastusten lainsäädäntö sivistyneiden länsimaiden tasolle."

Helsingin Sanomien mukaan Keimolassa sijaitseva tila on ollut saman suvun hallussa 300 vuotta. Lunastettavat 43,4 hehtaaria sijoittuvat runsaan kilometrin päähän kehäradan Kivistön asemasta.

KHO katsoo, että Vantaan kaupunki pystyi osoittamaan, että lunastuksen perusteena oli yleinen tarve.

HS kertoo, että tilan omistava perikunta oli alun perin yrittänyt edistää asuntorakentamista peltoalueellaan jo vuonna 2007, mutta Vantaan kaupunki ei tuolloin antanut lupausta asemakaavoituksesta. Perikunnan neuvottelema maakauppa rakennusyhtiö SRV:n kanssa raukesi tämän jälkeen.

SRV oli perikunnan mukaan tarjonnut maista yli 10 miljoonaa euroa. Kahdeksan vuotta myöhemmin Vantaan kaupunki tarjosi maista raakamaan hintaa, yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa.

Juha Marttilan Twitter-päivitys

Helsingin Sanomat: Tämä maatila ehti olla saman suvun hallussa 300 vuotta – nyt Vantaa saa pakkolunastaa alueen tonttimaaksi

Lue lisää:

Korkein hallinto-oikeus linjasi: Vantaan kaupunki saa lunastaa vuosisatoja saman suvun omistuksessa olleen Saraksen tilan

Aiheeseen liittyvät artikkelit

MTK:n puheenjohtajalla on suosikki pääministeriksi, mutta hän ei sitä kerro

MTK:n Marttila ihmettelee kritiikkiä EU-budjetin juuttumisesta vanhoihin rakenteisiin: "Maataloudessa ollaan siirtymässä ylläpitävistä järjestelmistä kehittäviin"

MTK:n johtokunnan kokoonpano pysyy entisellään — Juha Marttila jatkaa puheenjohtajana